Kun Rukan päältä tähyää itärajan taakse, voi selkeällä säällä nähdä tunturin laen, joka kohoaa muita huippuja korkeammalle. Siellä häämöttää Nuorunen, Karjalan korkein tunturi, joka sijaitsee reilun kymmenen kilometrin päässä Suomen rajasta.
Jos Kuusamossa 1980-luvulla eläneet ideat olisivat toteutuneet, sinne olisi tehty suomalaisella rahalla iso laskettelukeskus, joka olisi muodostanut tiiviin kokonaisuuden Rukan kanssa. Yhdessä olisi isännöity suuriakin kansainvälisiä kisoja.
– Kaksi vuotta siellä käytiin neuvotteluissa. Matkustimme joka toinen kuukausi joko Petroskoihin tai Pääjärvelle. Nuorusen ympärillä lenneltiin lentokoneilla ja helikoptereilla, hankkeessa aktiivisesti toiminut Pauli Saapunki kertoo.
Neuvottelurupeaman lopputulos oli se, että alue vuokrattaisiin Neuvostoliitolta ja sinne rakennettaisiin karjalaista kulttuuria henkivä vapaa-aikakeskus. Rajan olemassaolo ratkaistiin niin, että Nuorusesta tehtäisiin sekä suomalaisille että neuvostoliittolaisille viisumivapaa-alue, joka erotettaisiin aidoilla muusta valtakunnasta.
Ulkoministeriöön puhutteluun
Suomalaisten tie Nuoruselle ei ollut helppo.
Kun ajatus syntyi, elettiin kylmän sodan aikaa. Suomen ja Neuvostoliiton välillä riippui idän ja lännen erottava rautaesirippu. Vuorovaikutusta ei tavallisten kansalaisten välillä ollut. Saapunki tiesi, että näin ei ollut ollut aina. Hän muisti lapsuudestaan kuusamolaismiesten juttelut.
– He muistelivat kauppamatkojaan Oulusta Vienanmeren rantaan. He sanoivat, että aina on ollut parempi elämä, kun raja on ollut auki.
Saapunki halusi palauttaa entisaikojen avoimuuden.
Nuorus-suunnitelma nytkähti eteenpäin vuonna 1987, kun Saapunki valittiin eduskuntaan keskustan listoilta. Hän alkoi luoda yhteyksiä Karjalan tasavallan päättäjiin.
Hankkeessa oli aktiivisesti mukana myös Ruka-keskuksen tuolloinen johtaja Juhani Aho. Rahat Nuorusen suunnitteluun tulivat Rukalta.
Saapunki sai suunnitelmilleen tukea myös silloiselta ulkoministeri Pertti Paasiolta (sd.). Kun Saapunki kirjoitti hankkeesta lehteen, ulkoministeriön virkamiehet kuitenkin ärähtivät. Kylmän sodan Suomessa itänaapurista ei saanut sanoa mitä tahansa.
– Minut pyydettiin ulkoministeriöön, vietiin kolmen lukon taakse ja ruvettiin nuhtelemaan siitä, ettei tuommoisia saa kirjoittaa, Saapunki kertoo.
– Ulkoministeriössä minulle myös sanottiin, että sitä rajaa et saa auki.
Tuore kansanedustaja ei puhuttelua niellyt.
– Sanoin, että olen ollut kolme kuukautta kansanedustajana enkä tiennyt, että minun pitää kolmen lukon takaa käydä kysymässä, mitä saa tehdä.
Saapunki otti puhuttelun esille myös Paasion kanssa.
– Paasio sanoi, että viittaa kintaalla. Se pitää, minkä olemme puhuneet.
Suunnitelmat valmiina
Mukana Nuorus-neuvotteluissa kulki myös suunnittelusta vastannut arkkitehti Jorma Salmenkivi.
– Sinne suunniteltiin täydellinen laskettelukeskus, joka synkronoitiin upeaan Paanajärven luontoon. Se oli silloin täysin neitseellistä ja koskematonta aluetta.
Tavoitteena oli tehdä paikasta sellainen, että siellä olisi läsnä alueen historia ja kulttuuri. Paanajärvi on perinteisesti ollut aluetta, jossa idän ja lännen kulttuuri ja uskonto kohtaavat.
– Rakennukset olisivat mukailleet itäkarjalaista vanhaa hirsimiljöötä, Salmenkivi kertoo.
Hissejä Nuoruselle suunniteltiin toistakymmentä. Nuorunen on yli 570 metriä korkea eli reilut 70 metriä korkeampi kuin Ruka. Siten rinteistäkin oli mahdollista suunnitella Rukan rinteitä pitempiä.
Nuorunen haluttiin myös ympärivuotiseen käyttöön. Alueelle kaavailtiin muun muassa hiihto- ja retkeilyreittejä, hiihto- ja soutustadion sekä mahdollisuus metsästykseen ja kalastukseen.
Salmenkivi oli mukana myös Nuoruselle tehdyllä tutustumisreissulla marraskuussa 1988. Seurue meni Neuvostoliiton puolelle moottorikelkoilla.
– Päällimmäisenä oli kiitollisuus, että säilyimme hengissä. Se oli syksyä, ja jäät olivat juuri tulleet. Menimme järvien yli henkemme kaupalla, ja herroja vedettiin perässä ahkiossa, Salmenkivi kertoo.
Matkaa Nuoruselle ei helpottanut se, että kunnon karttoja ei ollut. Suomalaisilla oli käytössään kotimaasta tuodut kartat, jotka oli tehty ennen vuosien 1939–1944 sotia.
Seurueeseen kuului tosin kaksi neuvostoliittolaista upseeria, joilla oli mukana hyviä saksalaisia topografikarttoja. Kylmän sodan henki leijui myös Neuvostoliitossa, eikä karttoja annettu väärällä puolella olevien suomalaisten käsiin.
– Eivätkä he oikein osanneet lukea niitä karttoja, Salmenkivi kertoo.
Välillä karttoja kuitenkin näytettiin karttalaukuista seurueen suomalaisille jäsenille.
Luonnonsuojelijat heräsivät
Hyvin suunniteltu Nuorus-hanke jäi lopulta toteutumatta. Sen kaatoi Neuvostoliitossa herännyt luonnonsuojeluhanke, joka sai tukea myös Suomesta. Lopputulos oli se, että alueelle syntyi Paanajärven kansallispuisto.
Saapungin mukaan Nuorus-hanke vaikutti merkittävästi siihen, että alueelle syntyi kansallispuisto. Puheet laskettelukeskuksesta nostivat alueen luonnon laajempaan tietoisuuteen.
– Sitä ennen alueella ei ollut käynyt juuri kukaan viiteenkymmeneen vuoteen, Saapunki kertoo.
Sekä Saapunki että Salmenkivi ovat tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen.
Jos Nuorus-hanke olisi toteutunut, edessä olisi ollut hyvin pian Neuvostoliiton hajoaminen ja Suomeen 1990-luvun alussa iskenyt jättilama. Saapunki ja Salmenkivi arvelevat, että hanke olisi voinut olla kohtalokas Nuorusta rahoittaneen Ruka-keskuksen kannalta.
Saapunki pitää Nuorus-hankkeen antia silti merkittävänä. Hänen mukaansa Kuusamon rajanylityspaikka on osittain hankkeen peruja.
– Nuorunen oli lähtöpiste yhteistyölle. Sen aikana syntyneet ihmissuhteet ja luottamus ovat olleet nykyisen yhteistyön perusta.
Myös Nuorus-hanketta aikanaan tarkkaan seurannut matkailuyrittäjä Jokke Kämäräinen Rukapalvelusta on sitä mieltä, että hanke kantaa hedelmää tänäkin päivänä.
– Se ei todellakaan mennyt hukkaan. Hankkeen myötä monenlainen kanssakäyminen vilkastui.
Jos Nuorusen laskettelukeskuksen suunnittelu söikin muhkean määrän Ruka-keskuksen markkoja, moni kuusamolainen maanomistaja ehti kuitenkin hyötyä Nuorus-huumasta. Hankkeen yhteydessä suunniteltiin, että tie Nuoruselle rakennettaisiin Vuotungin kautta.
– Sen tien varresta, joka Nuorusen suuntaan olisi mennyt, ihmiset myivät kaikki suolämpäreetkin isolla rahalla. Eivätkä niitä kuusamolaiset ostaneet, Saapunki sanoo.
