Mainos

Virtaus söi rannan - Oulujärvi uhkaa viedä mökin mukaansa

Hiekkaranta hävisi, puut kaatuivat ja vene särkyi, kun liian korkealla lainehtiva vesi sai lisävoimaa myrskystä. Heikki Leppäniemi odottaa kivikuormaa rantansa suojaksi. Hiekkaranta hävisi, puut kaatuivat ja vene särkyi, kun liian korkealla lainehtiva vesi sai lisävoimaa myrskystä. Heikki Leppäniemi odottaa kivikuormaa rantansa suojaksi.
Petri Hakkarainen
Pohjois-Suomi  15.8.2012 | Petri Hakkarainen Muuta tekstin kokoa -+

Mökilleen Kajaanin Vuolijoella viime lauantaina saapuneet Anne ja Heikki Leppäniemi kohtasivat karun näyn.

Ennätyskorkealla lainehtiva järvi oli syönyt myrskyn myötä melkein kokonaan  järven ja mökin välisen hiekkapenkan.

Oululais-kaustislainen Heikki Leppäniemi näyttää, että sortuneen rannan ja 90-neliöisen vapaa-ajan asunnon välissä on ehjää maata enää runsas sylin mitta.

”Tilasin rantaan karkeaa kivilouhetta. Seuraava koillismyrsky voisi viedä maat anturan alta. Normaalisti myrskyt eivät ole aiheuttaneet vahinkoa, mutta tällaisella vedenkorkeudella kyllä.”

Leppäniemen mökillä tappioihin kirjataan pilalle menneen hiekkarannan ja kaatuneiden puiden lisäksi myös kaksi särkynyttä venettä. Mökin takana koivikossa lilluu ojia pitkin metsikköön noussut vesi.

Fortumin käyttöjohtaja Timo Aaltonen kertoo, että Oulujärven rannoilta on tullut ilmoitus noin 30 vahingosta.

Aaltosen mukaan jokainen tapaus käydään katsomassa ja mahdollisista korvauksista päätetään sen jälkeen.

Oulujoen laajaa vesistöä säännöstelevää Fortumia on arvosteltu siitä, että se päästi järven liian täyteen.

Lue lisää 15.08.2012 Kalevasta.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

20/53 kommenttia

vesku
16.8.2012 21:51

Vesi voima on niin syvältä että ei mikään.'kauniit komeat luonnonjoet on pilattu voimalaitoksilla ja näin häiritty 100% luonnon omaa toimintaa. otetaan tarvittava energia tuulesta, auringosta ja ydinvoimasta...


Ei vain ole ajateltu
16.8.2012 09:59

Nykyinen Oulujärven pinnan korkeus on ongelma vain järven säännöstelyn aikana ja ilman ajatusta syntyneelle rakennuskannalle. Ns. vapaan veden aikaan ylimmät pinnan arvot ovat olleet metrin nykyistä korkeammalla, eli sinäkin aikana, jolloin järven pinnankorkeutta on mitattu on saatu lukema +124,11 m (kesällä 1899). Sen takia vanhat talonpaikat ovat säilyneet kuivina.

Säännöstelynkin aikana veden pinta on käynyt nykyistä ylempänä eli arvossa +123,69 m syksyllä 1962, minkä vuoksi mitään ei ainakaan olisi pitänyt rakentaa siten, että rakennelmat ovat nyt veden alla. Miksikähän konsulit eivät ole valvoneet rakentamista?


Maksimivedenkorkeus?
16.8.2012 15:44

Jaa, mistäköhän tuo lukema 123,69m löytyy? Ympäristökeskuksen sivuilla syksyn 1962 lukema on Vaalassa 123,31 ja Melalahdessa 123,35.

Kaikki näkemäni rakennukset on kyllä rakennettu niin, että eivät ole vielä veden alla, tosin suurin osa Ouljärven ranta-alueen rakennuksista on minulla näkemättä. Mutta jonkin verran olen nähnyt matalillakin rannoilla olevia rakennuksia, joten rakennusluvissa ainakin nykyinen vedenkorkeus lienee otettu huomioon. Sen sijaan laitureita ja muita rantarakennelmia tehdessä useimmat ihmiset eivät ole osanneet ottaa huomioon edes säännnöstelyrajaa eli +123.20m, joten niille vahinkoja on tullut. Suurin osa aallonmurtajistakin on nyt komeasti veden alla.


Järki käteen hoii !!!
16.8.2012 05:02

Luulisi tervejalkainen mökkiläinen pääsevän rantaan jalkaisin jos mökki olisi kauvempanakin rannasta rakennettuna, Vai pitääkö olla mökki aina vesirajassa kiini?Tuohon rantaa ei YKSI kivikuorima riitä pelastamaan rannan häviämistä.


Suo kuokka ja Fortum
15.8.2012 21:02

Oulujärvi ja siihen liittyvä vesistö soveltuu huonosti säännöstelyyn pienen keskisyvyyden vuoksi.
"Aataminaikuiset" säännöstelyrajat ovat liian suuret järven keskisyvyyteen nähden. Lisäksi säännöstelyrajojen ääripäitä koetellaan keväällä ja syksyllä.
Keväällä vesiraja pakenee kymmeniä metrejä ja syksyllä vedenpinta ja syystuulet rikkoo jälleen kesän aikana käsityönä kunnostetun rannan. Vesiraja on liikkeessä koko ajan. Tavanomaisena kesänä vain noin 1,5-2 kuukautta vuodessa vesiraja ja vedenkorkeus on esim. vapaa-ajan käytön kannalta oikeassa korkeudessa, eli kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin. Se siitä kesämökki-illuusiosta. Muutaman kesän sitä jaksaa katsoa.


Ahneutta?
15.8.2012 20:00

Olen seurannut Oulujärven asioita vuodesta 1966 (no jaa, silloin synnyin mutta ainakin esim. vuodesta 1976 jo ymmärtänyt jotain) ja aina on valitettu ja haettu korvauksia (Oulujoki Oy:ltä, sitten IVO:lta ja nyt Fortumiilta) siitä että vesi on liian matalalla ja rannat siten pilattu. Nyt vesi on korkealla ja tämäkään ei kelpaa. Ahneita nuo mökinomistajat. Enkä edes yritä provosoida vaan ihan oikeasti, todella tarkkoja omista mökeistään ja eduistaan ovat he ja edes rantaviivaa pitkin ei saisi heidän mökkiänsä ohittaa (mikä on käsittääkseni kuitenkin jokamiehen oikeus). Ahneutta on siis molemmin puolin, omastaan ei anneta yhtään myöskään mökkiläisten puoella.


Pete66
15.8.2012 19:37

Ei Fortum maksa, lupailevat vaan!!


Ekosähköä muiden kustannuksella
15.8.2012 19:36

Oulujärvelle rakentanut tai rannan omistaja kärsii aina. Niukan veden aikana pyritään laskemaan pinta niin alas kuin mahdollista. Syntyvää haittaa ei ennakoida eikä korvata, samoin runsaan veden aikana varastoidaan aina ylärajalle.
Jos nykyinen ohijuoksutusraja on tulvaraja niin silloin ollaan jo myöhässä. Tämä oli kaikkien nähtävissä ja tiedossa jo hyvissä ajoin ennen tulvarajaa kun sateet jatkuivat. Ainakin itse tajusin sen jo hyvissä ajoin ja ihmettelin miksi kummassa ei ohijuoksuteta, missä yleensäkin vesitilanteen ennakointi, haloo? Tämä palvelee täysin tiettyjä intressejä ja aiheuttaa monenlaista haittaa eri osapuolille.
Tulevaisuudessa on mahdollista että vielä voimakkaammat säähäiriöt yleistyvät jolloin paineet tilanteiden hallitsemiseksi kasvavat. En itse ole täysin vakuuttunut tämän hetken tilanteesta tässä syksyn mittaan mikäli tulee sateinen syksy, eikä tämä näytä nyt olevankaan täysin hallinnassa. Tässä pieni muistutus asiasta jos saa sanoa.


Kuka tässä oikein valittaa?
15.8.2012 17:36

Mitä ihmeellistä tuossa on?
On siinä ihmeellistä jos Fortum ei aukaise tulvaluukkuja.
Ja veikkaamalla ei tämä(kään) homma (tulva) olisi hoitunut, tietenkin jos kansalaisuusaktiivisuutesi olisi saanut aloitteen tehtyä ennen runsaita sateita, niin olisi varauduttu.
Filippiinit on aivan eri asia kuin suomi, joille kotimaa vielä jotain merkitsee.


Hahaa
15.8.2012 17:31

Taitaa olla liian rannassa tuo mökki nykyään, pitänee purkaa pois tai siirtää.


hydrologi
15.8.2012 17:05

Vuotuinen kokonaissadevesimäärä Suomessa on vuosittain hyvin ennustettavissa. Onnetonta on, että tässä tapauksessa nörttien voimalaitoksien remontteihin koplattu vesialtaan täytön ajoitus sattui menemään pahasti pieleen.

Voimayhtiössä juoksutukset ja maksimaalinen voitontavoittelu oli suuniiteltu niin, että suuret sateet tulisivat vasta syys-lokakuussa, niin kuin tapana on ollut. Ilman näitä poikkeksellisia elokuun sateita operaatio olisi onnistunt oikein hyvin ja kekseliäille nörteille olisi tullut paljon päänsilitystä ja firman normaali eurojen tulovirta olisi turvattu..

Nyt nämä sankarit ovat häipyneet vähin äänin takavasemmalle eikä pörsissä olevan ns. "ympäristöystävällisen" yhtion johto ota mitään vastuuta tekemisistään eikä tule rehellisesti julkisuuteen tapahtuneesta.


sammakkomies
22.8.2012 14:37

Ei ole joka vuosi ennustettavissa, kuten huomasimme. Juttusi on sitä jälkiviisautta ja samalla täyttä löpönää.


Mitä ihmeellistä tuossa on?
15.8.2012 16:21

Sellasta se on Suomessa vesikesänä jos meinaa rannassa asua. Joskus on vettä lähempänä, joskus ei. Eipä tuota vielä ole yhtä paljoa kuin Filippiineillä, missä on oikea tuluva. Ja sähkön tietty pitäs olla ilmasta kans. Että valivalivali, aina on mukava valittaa jostain. Ja syy on tietysti Fortumissa tai jossain muualla, sillähän ei ole mitään tekemistä asian kanssa että vettä on satanut kuukausikaupalla putkeen. Veikkaanpa että vettä olis vähintään yhtä paljon vaikka säännöstelyä ei olisikaan. Tulvassa ne on kaikki järvet.


Miljoonavoitto, euron sakko
15.8.2012 15:17

Voimaloille rakennuslupaa haettaessa yhtenä puoltavana perusteluna oli tulvien estäminen.
Nörttisukupolven päästessä painelemaan säätönappuloita karkasivat mopot täysin käsistä... mutta pikkusakoillahan sitä päästiin mopojen virittelystäkin ...
Vastuuton sukupolvi tekee tänä päivänä tuhojaan hyvin monella alalla, varsinkin sellaisilla , mistä tulee itselle rahallista hyötyä tai "mainetekoja" johtokunnan silmissä.


Pertti
15.8.2012 16:11

Onks Jykä ja Juttaki vastuutonta nörttisukupolvee, kun painelevat säätönappuloilla massit etelää?


ei ikina kannata kepuleitaa
15.8.2012 16:49

onse hyvä että kepulit ei ole päättämässä enään hallituksessa ja kannatus laskenut koko ajan:)
On ne tehnetkin vahinkoa Suomenlle!

Näissä oulujoen kunnissa keskustalaiset ovat tuhoneet monen kunna ja ihmisten elinolit,,ei pelkkä maatalous ja tukiaiset elätä kaikkia!!


Don't you worry 'bout a thing
15.8.2012 15:05

No nythän tuossa on vesi ihan rannassa. Saunan kuistilta suoraan järveen!


Kateellisille ja hölmöimmillekin
15.8.2012 14:55

miettikää pikkuisen, jos menee ainakin viikko saada vedenpinta sallittuihin rajoihin, että kuinka paljon Oulujärvessä oikeesti on vettä se ei ole ihan mini pieni rapakko.. jos sieltä pudotetaan 700 kuutioo sekunnissa, niin muuntakaa hölmöimmät ne vaikkapa henkilöautoiksi niin saatatte käsittää millainen määrä se on! Mutta millaisia tiedotteita löydätte FORTUMIN sivuilta, ette yhtään mitään!


Vesien seuraaja
15.8.2012 22:32

Tutkippa ite palijo se juoksutus on ny, oot hakoteillä.


Ahneudella ei ole loppua - joko kansalle riittää?
15.8.2012 14:38

Milloin samainen Fortum laitetaan vastuuseen Oulujoen pilaamisesta? Joki on mutapohjainen sameavetinen paskavirta, joka madaltuu kertyvän mudan takia vaikeuttaen samalla virkistyskäyttöä - uimista, veneilyä, kalastusta... Luulisi miljardifirmalla olevan varaa ruopata jokea joka kesä säännöllisesti?


Mainos
Mainos
Galleriat »|Pohjois-Suomi

Galleriat

Mainos
Uusimmat » | Pohjois-Suomi Down Up
Mainos
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös