Rovaniemen keskustassa sijaitseva toimistorakennus kärsi mittavat vesivahingot viikonloppuna. Hallituskadulla sijaitsevassa virastotalossa on muun muassa maistraatin ja Maanmittauslaitoksen tilat.
Vuoto oli lähtenyt rakennuksen ylimmästä kerroksesta ja vesi valui kivitalon kellariin asti. Päivystävä palomestari epäili tuoreeltaan putkirikkoa vuodon syyksi.
Pelastuslaitoksen mukaan vahingot ovat mittavat, sillä talon toinen pää kastui perusteellisesti.
Vesivahingon huomasi työntekijä, joka oli sattumalta käymässä työpaikallaan lauantaina iltapäivällä. Päivystävä palomestari ei osannut vielä lauantai-iltana arvioida, kuinka kauan vesi oli ehtinyt vuotaa ennen pelastuslaitoksen tuloa paikalle.