Juoma- ja ruokavesi on keitettävä Kuhmossa, sillä torstaina otetuista vesinäytteistä kaupungin alueelta löytyi koliformisia bakteereja.
Vettä on keitettävä 5-10 minuuttia. Keittokehotus on voimassa toistaiseksi.
Kuhmon kaupungin vesilaitos tiedotti, että kaikki ruoanlaittoon ja esimerkiksi salaattien huuhteluun käytettävä vesi on keitettävä.
Tilanteen varmistamiseksi vedestä on otettu uusintanäytteet perjantaina. Näytteiden alustavat tulokset valmistuvat maanantaina.
Kuhmon kaupunki järjestää vedenjakelua erityisryhmille, kuten terveyskeskukseen, päiväkoteihin ja kouluihin.
Vesilaitoksen mukaan yleinen vedenjakelupiste järjestetään perjantain aikana Kuhmon kaupungin varikolle osoitteeseen Tervatie 3.
Vesilaitos tiedottaa tilanteesta uusien vesinäytteiden osalta myöhemmin sekä tarvittaessa antaa uudet toimintaohjeet.
Torstaina otetussa vesinäytteessä ei esiintynyt Escherichia coli -bakteeria, jonka esiintyminen talousvedessä on vesilaitoksen mukaan merkki ulosteperäisestä saastumisesta.
Vesilaitoksen mukaan koliformisten bakteerien esiintyminen vesilaitoksen jakamassa vedessä on merkki pintavesien pääsystä vedenottamolle.
Bakteerit voivat lisääntyä ympäristössä, kuten maaperässä, pintavesissä sekä teollisuuden ja asutuksen jätevesissä. Vesilaitoksen mukaan niistä ei aiheudu aina ihmiselle haittaa, mutta ne voivat joskus aiheuttaa vatsavaivoja.
Bakteeri voi myös aiheuttaa maku- ja hajuhaittoja vedessä.