Työ­ryh­mä jät­täi­si Kai­nuu­seen kolme kuntaa, vain Kuhmo säilyy

Valtiovarainministeriön työryhmä esittää, että Kainuuseen muodostettaisiin nykyisen yhdeksän kunnan sijaan kolme kuntaa.

Valtiovarainministeriön työryhmä esittää, että Kainuuseen muodostettaisiin nykyisen yhdeksän kunnan sijaan kolme kuntaa. Esityksen mukaan Kajaani, Sotkamo, Paltamo, Ristijärvi sekä Vaalan kunnan itäosa eli Manamansalo ja Säräisniemi yhdistyisivät.

Myös Suomussalmesta, Hyrynsalmesta ja Puolangasta muodostettaisiin yksi kunta.

Kuhmon kaupungin osalta ei esitetä kuntajakomuutoksia.

Vaala on suuntautunut palvelujen järjestämisessä ja työssäkäynnissä Kainuuta enemmän Pohjois-Pohjanmaan suuntaan. Vaala on myös esittänyt maakunnan vaihtamista Kainuusta Pohjois-Pohjanmaahan.

Selvityksen mukaan Kainuun ikärakenteen muuttuminen sekä kuntatalouden tila osoittavat, että kunnat eivät pysty itsenäisesti turvaamaan palveluita. Kainuu oli vuonna 2010 taloudellisesti maan heikoin maakunta ja riippuvaisin valtionosuusrahoituksesta.

Ainoastaan Kajaanin ja Sotkamon osalta palvelutarve- ja talousennusteet osoittavat mahdollisuuksia selviytyä myös tulevaisuudessa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä