Pohjois-Suomi

Tut­ki­mus­joh­ta­ja Ylellä: "Pienin syöpäriski on Pohjois-Suomessa asuvalla köyhällä maan­vil­je­li­jäl­lä, jolla on paljon lapsia"

Maaseutu näyttäisi suojaavan syövältä. Arkistokuva. KUVA: jukka vuokola
Pohjois-Suomi 16.4.2018 9:14
Kaleva

Pohjois-Pohjanmaalla asuvalla on pienempi riski sairastua syöpään kuin muualla Suomessa, kertoo Yle.

Uutinen perustuu Ylen käyttöönsä saamiin Suomen Syöpärekisterin tuoreisiin tietoihin, joita ei ole vielä julkaistu. Tiedoissa on myös eritelty syövän yleisyyttä ammattikunnittain.

– Pienin syöpäriski on Pohjois-Suomessa asuvalla köyhällä maanviljelijällä, jolla on paljon lapsia, Suomen Syöpärekisterin tutkimusjohtaja Eero Pukkala sanoo Ylelle. 

Syövissä esiintyy paljon alueellista vaihtelua: etelässä syöpiä on enemmän kuin pohjoisessa. 

Pukkalan arvion mukaan elämä maaseudulla suojaa parhaiten syövältä. 

– Hengitysilman laadulla ei ole suurta merkitystä, mutta maalla asuvilla on yleensä paremmat elämäntavat kuin kaupunkilaisilla. He käyttävät vähemmän alkoholia ja saavat enemmän lapsia.

Miehillä syöpäriski näyttää olevan korkein tarjoilijoilla, kaivostyöläisillä, merimiehillä ja rakennusmiehillä. Naisilla syöpäriski on korkealla poliiseilla, vartijoilla, hammaslääkäreillä ja lääkäreillä.

Pohjoismaissa syöpädiagnoosien määrä on kasvussa. Tuoreiden tietojen mukaan Suomessa diagnooseja tehdään vähiten.

Linkit Ylen uutisiin täällä ja täällä.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (29)

"Pienin syöpäriski on Pohjois-Suomessa asuvalla köyhällä maanviljelijällä, jolla on paljon lapsia".
Oudosti matsaa yhteen vähäisten ympäristö päästöjen, minimaalisten ruuan lisäaineiden ja
käytettävissä olevasta varallisuudesta johtuvaan itse viljeltyyn kasvispitoiseen ruokaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aina mahtava huomata tämän tyyppisissä tilastouutisissa, että lukijan perspektiivi on aina vain itsessä. Uutinen ei muka voi olla millään totta, koska naapurissa asia on kuulemma aivan toisin. Vinkki, ollaa kriittisiä myös omille oletuksille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mistä löytyy köyhä maanviljelijä?,nehän on kokoajan veronmaksajien taskuilla kaapimassa tukiaisia.Tuollainen kannattamaton yritystoiminta pitää lopettaa ja mennä sipilän aktiivimallin piiriin ja hommata kannattavaa työtä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Köyhä maanviljelijä löytyy helpommin kuin rikas. Eiköhän tutkimuksessa ole käytettävissä oleva varallisuus huomioitu varsin perusteellisesti ja voisi olettaa että riittävä otanta köyhiä on tutkimukseen löydetty. Ainakin itse uskon tutkimustulokseen enemmän kuin vasemmistolaisten miehittämän työpaikan kahvihuonekeskustelun loppupäätelmään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Isolapsiset perheet kyllä polttelee enemmän tupakkia kuin muut....kai se on terveellistä sitten

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tällaisista näkee hyvin, ettei tutkijoilla ole mitään virkaa. Jo sanapari "köyhä maanviljelijä" töksähti. Kyllä' rahaa täytyy olla pirusti sillä, joka tässä maassa viljelee maata.Jo pelkkien EU direktiivin vaatimien lankettien täyttö on syöpäriski.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En ihan ymmärtänyt; siis, oliko tämä syöpäsuojattu monilapsinen köyhä maanviljelijä mies vai nainen?
- Miespuoliset kyllä aikasta usein pössyttelevät tupakkia minkä kerkiävät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Syöpään voi sairastua ilman tupakkaakin. Ukkini kuoli syöpään kuin myös äitini eivätkä eläissään käyttäneet tupakkaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei voi pitää paikkaansa, nämähän altistuvat glyfosaatille sun muille torjunta-aineille paljon enemmän kuin muut ihmiset. Vai eivätkö torjunta-aineet olekaan niin vaarallisia kuin huuhaa-ihmiset väittävät?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minun pappa, isä ja setä olivat köyhiä viljelijöitä , joilla oli kaikilla ainakin 7 lasta ja kaikki sairastuivat syöpään. Kyse lienee suvun/geenien rasitteesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vielä kun selviäisi mikä on pohjoista Suomea ja mikä Pohjois-pohjanmaata, vai onko ne sama asia?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aika lailla muista syistä, kuin syövän takia, katoava luonnonvara "köyhä maanviljelijä jolla on hedelmällinen emäntä".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun on köyhä niin joutuu miettimään saadakseen rikasta terveellistä ravintoa ja olemaan liikkeessä.
Joten ne kilotkin kertyy jollekkin toiselle, joka ei syö hyvin ja ei liiku vaan istuu töissä ja syö valmiita aterioita ja lohturuokaa välipaloja joissa suuri energia määrä ,mutta ei tarvittavia hiven-ja kivennäisaineita vitamiineja.
Elikkäs syödään ja juodaan kalliisti mutta voidaan huonosti sekä sairastutaan.Ylipainoinen on todellisuudessa ALIRAVITTU ihminen jota ei heti uskoisi päällepäin näkyviatä kiloista. Jo pienet elintapa muutokset näkyvät voinnissa ja terveydessä. Köyhäkin voi syödä tervellisesti jos on toimelias ja tekee itse ruokansa ja valitsee edullisia mutta ravintorikasta ruokaa ja näin keväällä ja kesällä sitä voi itsekkin kasvattaa. Siinä se kuntokin kasvaa ja läski palaa.... ;)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Köyhäksi Pohjois-Suomen maanviljelijäksi alkaminen ei ole ongelma, mutta mistä ne kaikki lapset saadaan?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (29)

Uutisvirta

6:16
Tiukat pudotuspelit veivät kärppäluotsi Mannerin yöunet – ”Puhelin näyttää yleensä herätystä kolmen neljän tunnin päähän, kun menen nukkumaan”  
6:09
Hengityssuoja pitää pölyn loitolla – nenäkannu, silmätipat ja vilkasliikenteisten väylien välttäminen auttavat myös
5:47
Pohjois-Korean Kim ja Etelä-Korean Moon tapaavat perjantaina Koreoiden rajalla
5:18
Ranskan Macron uskoo, että Trump saattaa jättää Iranin ydinohjelmasopimuksen
5:00
Maakuntia voi uhata miljardin rahapula – "Alijäämä voi olla jopa 2-5 miljardin suuruinen"
5:00
Näiden puolueiden jäsenmäärä kasvaa – eniten jäsenmääräänsä kymmenessä vuodessa on kasvattanut perussuomalaiset
2:39
Amnesty syyttää Turkkia järjestelmällisestä kansalaisyhteiskunnan hajottamisesta - toisinajattelu pantu ahtaalle vallankaappausyrityksen jälkeen, sanoo raportti

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Suuri sotaharjoitus 2021

305 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Suuri sotaharjoitus 2021

Entä sitten jos jumalattomat taas hyökkii tänne? Lue lisää...
Kättä pitempää tarvi...

Jari ja sarjakuvat

Jari

26.4.

Naapurit

26.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image