Tul­va­ve­si nousi tielle Ni­va­las­sa

Kesätulva katkaisi Kiveläntien Nivalassa maanantaina iltapäivällä.

Pohjois-Pohjanmaalla oli tänä vuonna myös voimakas kevättulva. Teitä jäi veden alle esimerkiksi Kiimingissä.
Pohjois-Pohjanmaalla oli tänä vuonna myös voimakas kevättulva. Teitä jäi veden alle esimerkiksi Kiimingissä.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Sateisen kesän vuoksi Oulun eteläpuolella olevissa joissa on tällä hetkellä runsaasti vettä.

Tulvavesi katkaisi liikenteen Nivalan Kiveläntiellä maanantaina iltapäivällä. Paikalle on suunniteltu kiertotie Ypyäntien kautta.

Myös Siikajoessa ja Oulujoessa on voimakkaat virtaamat. Siikajoen tulvahuippu ylitettiin maanantaina.

Huhtikuun alusta lähtien sadetta on kertynyt Pohjois-Pohjanmaalla 400 millimetriä, mikä on kaksinkertaisesti keskimääräiseen sademäärään nähden.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä