Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL sanoo, että hallituksen kehysriihessä tekemä leikkauspäätös lamauttaa tutkimuslaitosten toiminnan myös Pohjois-Suomessa.
30 miljoonan euron leikkauspäätös sosiaali- ja terveysministeriön alaisten tutkimuslaitosten rahoituksesta merkitsee niiden roolin romahtamista asiantuntijalaitoksina.
THL:n Oulun toimipisteissä työskentelee noin 50 henkilöä ja Työtereyslaitoksella saman verran, useat koko Pohjois-Suomen aluetta koskevissa asiantuntijatehtävissä. THL:n ja TTL:n mukaan laitosten asiantuntija ohjaavat useita kunnallisia kehittämishankkeita pohjoissuomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Leikkauspäätös vaarantaa laitosten mukaan kymmeniä työpaikkoja Oulusta ja Pohjois-Suomen hyvinvoinnin edistämistä.
THL:n mukaan on erikoista, että valtakunnallisesti jopa tuhannen ihmisen leikkauspäätös tehdään ilman mitään virkamiesvalmistelua tai perusteluita.
Sosiaali- ja terveysministeriön alaisia tutkimuslaitoksia ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos, Säteilyturvakeskus ja Kelan tutkimustoiminta.