Ter­va­rei­tis­tö kohta valmis

Lähivaellusreitti, jossa on pienen kehittämisen jälkeen huikea potentiaali tulla merkittäväksi retkeilykohteeksi. Näin määrittelevät Jaakko Heikkinen ja Ville Wittenberg Oulusta Rokualle vievän kävelyreitin, joka on osa ympäri vuoden kuljettavaa Tervareitistöä.

Jaakko Heikkinen ja Ville Wittenberg testasivat vaellusreitin syyskuun alussa.
Jaakko Heikkinen ja Ville Wittenberg testasivat vaellusreitin syyskuun alussa.
Kuva: Ville Wittenberg

Lähivaellusreitti, jossa on pienen kehittämisen jälkeen huikea potentiaali tulla merkittäväksi retkeilykohteeksi. Näin määrittelevät Jaakko Heikkinen ja Ville Wittenberg Oulusta Rokualle vievän kävelyreitin, joka on osa ympäri vuoden kuljettavaa Tervareitistöä.

Kokeneet vaeltajat taivalsivat juuri valmistumassa olevan reitin testimielessä syyskuun alussa.

"Maisemat eivät vedä vertoja Lapille tai Kolille, mutta ihmisen jäljet maastossa voi kääntää omaperäisyydeksi", Wittenberg näkee. Hänen mielestään houkutus voisikin olla juuri vaihtelevissa kulttuurikohteissa.

Voimalaitokset, suoraksi ruopattu Oulujoki, Aarne Ervin suunnittelemat talot Leppiniemessä ja Rokuan kankaille unohtuneet ikivanhat jäkälännostolaatikot ovat mielenkiintoista aikalaiskulttuuria, jonka ympärille voisi punoa houkuttelevan kulttuuriteemaisen matkan.

"Tutuista ympäristöistä löytyy aivan uusi reitti", Heikkinen vihjaa. Miesten kulkema, luontoa ja kulttuurimaisemia yhdistelevä taival on 99 kilometriä pitkä.

Lue lisää reitistä sunnuntain Kalevasta!

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä