Pohjois-Suomi

Mainos

Talvivaaralle 60 000 euron yhteisösakko työntekijän kuolemasta - kahdelle esimiehelle sakkoja

KUVA: Kontiainen Jarmo
Pohjois-Suomi 23.6.2015 14:26 | Päivitetty 23.6.2015 14:50
Kaleva, STT

Kainuun käräjäoikeus on tuominnut Talvivaara Sotkamo Oy:n 60 000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta.

Maaliskuussa 2012 yksi työntekijä menehtyi kaivoksella äkillisen rikkikaasupäästön seurauksena. Kenttäoperaattorina työskennellyt mies meni ulos ilman tarvittavia suojavarusteita. Kaasupurkaus johtui auki jääneestä venttiilistä.

Käräjäoikeus katsoi, ettei asiassa ollut oikeudellisia perusteita olla käsittelemättä syyttäjän esittämää yhteisösakkovaatimusta Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssista huolimatta. Talvivaaran konkurssipesän edustajia ei ollut oikeudenkäynnissä paikalla.

Käräjäoikeus totesi tänään antamassaan päätöksessä, että Talvivaarassa oli jo ennen onnettomuutta ollut ongelmia työturvallisuuden suhteen. Puutteita oli ollut riskialueiden eristämisessä, vaaratilanteiden tiedottamisessa ja työntekijöiden henkilökohtaisessa suojavarustuksessa.

Jutussa tuomittiin myös kaksi esimiesasemassa ollutta työtekijää 80 päiväsakkoon kuolemantuottamuksesta ja työturvallisuusrikoksesta. Kolmannen syytetyn osalta syytteistä luovuttiin oikeudenkäynnin aikana.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS
Mainos

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Suuresti hämmästelen, valvonnan olemattomuutta!
Kun kyseinen kaivos"yritys"
voi verovaroja
hyödyntäen saada aikaan huomattavaa taloudellista ja
ympäristöön kohdistuvaa vahinkoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valtio siirtää 60 000 € taskusta toiseen. Ja juristit saa ainakin toisen mokoman. Veronmaksajat maksaa kaiken, Perä ei centtiäkään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä, että Talvivaara saadaan tuomittua myös oikeudessa. Mutta sakkoa ei maksa Perä, se otetaan taas veronmaksajien kukkarosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hovissa muuttuu! Ja seuraavassa portaassa myös, joten jäädäänpä odottamaan...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuo summa on kyllä nyt sellainen, että yritykset joutuvat ajattelemaan kahdesti kannattaako työturvallisuuteen panostaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Pähkinä purtavaksi....

203 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi mamu nostaa niskakarvat pystyyn

Hyvä Bokre, saatat kärsiä ksenofobiasta, muukalaiskammosta. Kuten muutkin fobiat ksenofobia on irrationaalinen ja saatta... Lue lisää...
Tenavatähti

Jari ja sarjakuvat

Jari

16.12.

Naapurit

16.12.

Fingerpori

16.12.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image