Tal­vi­vaa­ra vuotaa taas, uraa­ni­pi­tois­ta vettä kul­keu­tu­nut kauas

Talvivaaran jätevesiallas vuotaa taas, ely-keskus pohtii tehtaan avaamista.

Kuva: Petri Hakkarainen

Säteilyturvakeskuksen (STUK) mukaan Talvivaaran uraanipitoista vettä on kulkeutunut kilometrien päähän vuotokohdasta.

Veden uraanipitoisuus on laskenut keskiviikosta, mutta on yhä paikoin yli 50 kertaa suurempi kuin normaalisti.

STUKin mukaan uraanipitoisuudet ovat kuitenkin niin pieniä, ettei niistä koidu haittaa ihmisten terveydelle.

Talvivaaran jätevesiallas on alkanut vuotaa jälleen. Aamulla vuoto tyrehtyi, mutta se alkoi aamupäivällä uudestaan.

Yhtiön mukaan vesi menee turvapadoille, ei luontoon.

- Paikkaustyöt kaivoksella jatkuvat täysillä. Päivänvalon aikaan me olemme lisänneet porukkaa paikkaustöihin, kaivosyhtiön viestintäpäällikkö Olli-Pekka Nissinen kertoo.

Ely-keskus pohtii tehtaan avaamista

Kainuun ely-keskus pohtii päivän aikana Talvivaaran metallitehtaan avaamista.

Se neuvottelee asiasta muun muassa Pohjois-Suomen aluehallintoviraston kanssa. Päätös tehtaan käynnistämisestä tehdään aikaisintaan illansuussa.

Yhtiö jätti metallitehtaan avaamiseen liittyvän selvityksensä ely-keskukselle eilen. Keskus on vaatinut selvitystä tehtaan altaan turvallisuudesta.

Turvapadoista on ely-keskuksen mukaan juoksutettu vettä yön aikana Vuoksen valuma-alueelle Lumijokeen.

Kaivosyhtiö kertoo, että vesi on pitoisuuksiltaan ympäristöluvan mukaista poistovettä.

Jätevettä varastoitiin ennätyssateisen kesän takia

Ely-keskuksen mukaan jätevettä ei olisi saanut varastoida kipsisakka-altaaseen.

issisen mukaan varastoinnin taustalla on ennätyssateinen viime kesä ja viime kevään runsaat sulamisvedet, jotka ovat tuoneet kaivosalueelle vettä.

Talvivaaran vuotuinen puhdistettujen vesien päästökiintiö tulee täyteen marras–joulukuun vaihteessa.

– Näitä on varastoitu eri altaisiin sitten, Nissinen sanoo.

Suomen ympäristökeskuksen arvion mukaan vuodossa on päässyt luontoon turvapadon ohi 20 000 kuutiota jätevettä.

Neljäs turvapato on valmistumassa tänään.

Ympäristöaktivistit ovat tehneet poliisille rikosilmoituksen kaivosyhtiön epäillystä ympäristörikoksesta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä