Mainos

Talvivaara myöntää ympäristövirheet

Talvivaaran kaivosyhtiön toimitusjohtaja Pekka Perä myöntää, että yhtiö on tehnyt virheitä ympäristöasioissa. Hän pahoittelee yhtiön kainuulaisille aiheuttamaa epätietoisuutta ja huolta. "Meillä on paljon parannettavaa ja sitä varten erittäin hyvä ohjelma nyt valmiina ja jo monelta osin käynnissä", Perä kertoo yhtiön tiedotteessa.

None None
Jukka Leinonen
None None
Jukka Leinonen
Pohjois-Suomi  18.1. | Päivitetty 18.1. | STT Muuta tekstin kokoa -+
Talvivaaran kaivosyhtiön toimitusjohtaja Pekka Perä myöntää, että yhtiö on tehnyt virheitä ympäristöasioissa. Hän pahoittelee yhtiön kainuulaisille aiheuttamaa epätietoisuutta ja huolta.

"Meillä on paljon parannettavaa ja sitä varten erittäin hyvä ohjelma nyt valmiina ja jo monelta osin käynnissä", Perä kertoo yhtiön tiedotteessa.

Kaivosyhtiö julkisti iltapäivällä uuden ympäristöasioiden parannusohjelmansa. Yhtiö lupaa vähentää tänä vuonna vesipäästöjään sekä kohentaa tiedottamistaan.

Yritys aikoo kehittää uusia tekniikoita päästöjen saamiseksi kuriin. Se on myös avannut blogisivuston, jossa kerrotaan kaivoksen ympäristöasioista.

Sotkamossa sijaitsevaa Talvivaaran kaivosta on viime aikoina arvosteltu ympäristöongelmista, kuten jätevesipäästöistä järviin.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google

Kommentoi

6/6 kommenttia

Äly ämpärissä
21.1.2012 13:07

Pekka Perä lukee ympäristölakia kuin piru raamattua!!! Siteraan häntä: "Toimitusjohtaja Pekka Perä kiistää ympäristölupamääräysten rikkomisen. Hänen mukaansa ympäristölupaa ei voi rikkoa koska luvassa ei ole asetettu minkäänlaisia rajaarvoja??! Hän siis tulkitsee ympäristölupaa niin,että se sallii rajattoman ympäristön pilaamisen??


Ei vakuuta
20.1.2012 23:34

Outo homma ,kun Perä ilmoitti tv-haastattelussa n. kuukausi sitten ,että kaikki on kunnossa. Tälläinen peli on ainoastaan Suomessa ja Venäjällä mahdollista.


Äly ämpärissä
19.1.2012 17:27

"Meillä on paljon parannettavaa ja sitä varten erittäin hyvä ohjelma nyt valmiina ja jo monelta osin käynnissä" Sitten kun asia on lopullisesti " hanskassa" ja ympärisöasioiden hoito toimii 100%. Voit palata asiaan uudestaan ja pahoitella yhtiön kainuulaisille aiheuttamaa epätietoisuutta ja huolta!


Amerikkaan amerikkaan....
18.1.2012 17:02

Koko kaivos kiinni ja hirmu sakot ja vahingonkorvaukset päälle. Näin toimittais sivistyneessä USA:ssa mutta suomessa ja venäjällä toimitaan valitettavasti toisin.


Samalla tavalla
18.1.2012 16:03

Kiitos Pekka, saat anteeksi, jatka siis toimintaa.


Ja huoli pois
18.1.2012 14:18

Nyt se on varma,että ympäristöasiat korjaantuvat kun yhtiö on avannut blokosivuston,jos se ei auta niin se on Kainuun kuolemaksi.Voiko pieni yhtiö enempää tehdä,kyllä ne siellä korvessa jaksavat paneutua ympäristöasioihin.


Mainos
Mainos
Galleriat »|Pohjois-Suomi

Galleriat

Mainos
Uusimmat | Pohjois-Suomi Down Up
Mainos

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös