Tai­val­kos­kel­la karhun tap­pa­nei­den miesten tuomio lieveni hovissa

Rovaniemen hovioikeus on lieventänyt karhun tappaneiden miesten saamaa tuomiota.

Rovaniemen hovioikeus on lieventänyt karhun tappaneiden miesten saamaa tuomiota.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi kolme miestä törkeästä metsästysrikoksesta muun muassa kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeustuomioon.

Syyttäjän näkemyksen mukaan miehet olivat ajaneet Taivalkoskella lokakuussa 2013 koirien avulla karhun pesästään ja ampuneet sen. Miehet olivat odottaneet karhua passissa ja kun se pakeni pesästä, yksi miehistä haavoitti karhua, joka edelleen pakeni metsästäjiä. Miehet lopettivat karhun myöhemmin.

Käräjäoikeus piti asiaa toteen näytettynä ja tuomitsi miehet myös metsästyskieltoon ja korvaamaan valtiolle aikuisen naaraskarhun tappamisesta 8000 euroa. Käräjäoikeuden mukaan miehet olivat tapauksen aikana myös humalassa.

Hovioikeuden mielestä miesten menettely ei kuitenkaan täyttänyt metsästysrikoksen tunnusmerkistöä. Hovioikeus perui metsästyskiellot ja tuomitsi miehet 60 päiväsakkoon metsästysrikkomuksesta. Lisäksi hovioikeus vapautti heidät karhun tappamisesta maksettavasta korvauksesta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä