Mainos

Sytyttäjällä aina vastuu - Katso kokonpolttajan muistilista

Arkistokuva. Arkistokuva.
Jukka Leinonen
Pohjois-Suomi  21.6.2012 | Kaleva Muuta tekstin kokoa -+

Juhannuskokko syttyy perinteisesti monessa Suomi-neidon niemessä ja notkossa juhannusaattona. Pelastuslaitos muistuttaa, että kokon sytyttäjä on aina vastuussa mahdollisista vahingoista.

Nämä seikat on hyvä muistaa, kun suunnittelet kokon sytyttämistä.

  • Avotulen teko vaatii aina maanomistajan luvan.
  • Paloviranomaiselle on hyvä ilmoittaa kokosta, mikäli se voi aiheuttaa turhan hälytyksen.
  • Metsäpalovaroituksen aikana juhannuskokon teko on kielletty metsäalueen läheisyyteen. Yleisötilaisuuksiin voi hankkia poikkeusluvan kokolle myös varoituksen aikana.
  • Syttyvä kasvillisuus on poistettava kokon alta ja riittävän laajalta alueelta sen ympäriltä. Turvallinen paikka on esimerkiksi kallio, hiekkaranta tai vedessä oleva lautta.
  • Kokon sytytykseen on syytä varata reilusti kuivaa, palavaa materiaalia. Erityisen vaarallista on käyttää sytyttämiseen bensiiniä tai kaataa sitä jo osittain syttyneeseen kokkoon. Sytyttäminen onnistuu parhaiten ja on turvallisinta tuulen yläpuolelta.
  • Polta vain puhtaita poltettavaksi kelpaavia risuja, oksia tai kuivaa puutavaraa.
  • Kokosta ei saa aiheutua vaaraa eikä savuhaittoja.
  • Sammutusvälineitä on varattava riittävästi tulen sammuttamista varten.
  • Tulta ja ympäristöä on valvottava koko palamisajan.
  • Palojätteet on lopuksi sammutettava vedellä.
  • Alkoholin nauttiminen ja juhannuskokon sytyttäminen on huono yhdistelmä.
  • Jos tuli riistäytyy hallinnasta, soita hätänumeroon 112.

Lähde: Lapin pelastuslaitos

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google
Mainos
Mainos
Galleriat »|Pohjois-Suomi

Galleriat

Mainos
Uusimmat » | Pohjois-Suomi Down Up
Mainos
Mainos
stats-image
Takaisin ylös