Pohjois-Suomi

Sulo Karjalaisen ja Juuso-karhun tarinasta kirja, lähes 500-kiloinen karhu nukahtaa talviunille Karjalaisen vieressä

Sulo Karjalainen ja Juuso ovat hyviä ystäviä. KUVA: Aimo Kajava
Pohjois-Suomi 5.3.2018 15:30
Kaleva

Kuusamolaisen Sulo Karjalaisen ja taiteilijanakin tunnetun Juuso-karhun yhteisestä taipaleesta on julkaistu Karhumies-kirja.

Karjalainen on vuosien varrella adoptoinut emonsa menettäneitä karhunpentuja, elänyt niiden kanssa Kuusamon suurpetokeskuksessa. Juuso on yksi näistä. 

Vuosien aikana Karjalainen on seurannut niiden elämää tarkkaan ja oppinut samalla eläinten käyttäymisestä. Kesyyntyneet karhut ovat muun muassa kulkeneen Karjalaisen kanssa kalassa ja metsällä.

Suurpetokeskuksessa elää yhteensä kuusi karhua. Juuson lisäksi tarhassa asuvat Niisku, Tessu, Nätti, Reeta ja Vyöti.

Taiteilemisesta innostuneen 19-vuotiaan Juuson töitä on myyty eteenpäin. Lisäksi niitä on koottu näyttelyyn.

Yksi Juuso-karhun tämän syksyn teoksista huutokaupataan eturauhassyövän tutkimuksen hyväksi.

Karhumies-kirja kertoo, kuinka suurpetokeskus sai alkunsa Sulon toimiessa suurpetovahinkoja tutkivassa tutkimusryhmässä 1980-luvulla. Ensimmäiset kasvatit olivat huonokuntoisena pelastettuja ilveksenpentuja.

Vuonna 1994 tarhalle muutti ensimmäinen karhu, ammutun emonsa vierestä pelastettu Vyöti. Vähitellen Sulon hoiviin tuli muitakin karhuja ja keskus kasvoi nykyisiin mittoihinsa.

Keskuksen karhut eivät ole lemmikkieläimiä, vaikka ne eivät enää vapaudessa selviäisikään. Sulo on oppinut puhumaan niiden kieltä ja ymmärtämään niiden ajatuksenjuoksua. Keskuksen karhut heittäytyvät leikkisiksi tai innostuvat jutustelemaan, kukin luonteensa mukaan.

Karjalaisen ja Juuson välillä on lämmin ystävyys. Lähes 500-kiloinen uros vaatii edelleen Sulon viereensä mennessään talviunille.

Suurpetokeskuksen yli kahteen vuosikymmeneen mahtuu vain yksi vakava vaaratilanne, kun ylivilkas ja muita yksilöitä huonommin keskukseen sopeutunut karhu huitaisi Suloa niin, että hän joutui sairaalahoitoon.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Juuson tekemät teokset ovat parasta nykytaidetta, mitä olen koskaan nähnyt. Niistä oikein halusi etsiä ja koettaa hahmottaa ehkä piilossa olevaa jotain isompaa merkitystä.
Sulo Karjalainen on tehnyt hienoa työtä Suomen petoeläinten eteen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hienoa taidetta. Juuso Karhu se vetäisi Raksilankin täyteen. Taitaa olla Kärppä sydän tällä karhulla. Raksilan yli 7000 päinen yleisö kiittää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuso kyllä pysyttelee Kuusamossa kotonaan. Tulukoon oululaiset rahamassin kanssa vierailulle, kun kesä koittaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole kaikilla kanttia mennä Karjalaisen tapaan aitaukseen karhujen kanssa, emontappajilla vähiten.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä Sulo! Olet tehnyt arvokasta työtä karhujen parissa! Hyvä, että viimeinkin tulee kirja karhutarhasta ja sen hoitajasta.
Hetihän tämä piti tilata, kun sitä maikkarin aamulähetyksessä esiteltiin ja karhu-Suloa haastateltiin.
Olivat erittäin hyviä ne kuvat, mitä siinä ohjelmassa näytettiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näkyi kirjaa olevan myynnissä kirjakauppojen ja tavaratalojen sivustoilla ja kaikilla oli eri hinta.
Vertailin sivustoja ja näkyi olevan Kärkkäisellä halvin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä ystävyys on ihan ainutlaatuista maailmassa. Aivan hienoa työtä Sulolta Karhujen kanssa 😙

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

197 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Juha Sipilä ehdottomasti jatkoon.

Tämä pääministeri ei tunnista tavallisen ihmisen arkipäivän tosiasioita suihkukoneen ikkunansa takaa zoomaillessaan. Ke... Lue lisää...
eroon tästä äijästä

Jari ja sarjakuvat

Jari

21.6.

Naapurit

22.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image