Mainos

Sulatto on raahelaisnuorten rantabileet

Raahen Sulatto on nuorten tekemä tapahtuma. Raahen Sulatto on nuorten tekemä tapahtuma.
Kaleva
Pohjois-Suomi  3.8.2012 | Timo Myllykoski Muuta tekstin kokoa -+

Pikkulahden rannalla Raahessa järjestetään lauantaina jo kymmenettä kertaa nuorten rantabiletapahtuma Sulatto.

Lähes sadan nuoren voimin toteutettava pääsymaksuton Sulatto on vakiinnuttanut paikkansa nuorten yhteisenä lomanlopettajaistapahtumana.
”Raahe on otollinen ja sopivan kokoinen kaupunki tällaiselle konseptille. Isommilla paikkakunnilla on kesällä paljon muutakin tarjontaa nuorille”,
Raahen nuorisovaltuuston puheenjohtaja, Sulaton päätoimitsija Jesper Uunila, 18, sanoo.

Juhlavuoden kunniaksi Raahen kaupunki on myöntänyt Sulaton järjestämiseen hieman normaalia suuremman määrärahan. Tänä vuonna tapahtuman kokonaisbudjetti on noin 28 000 euroa.
”Juhlavuosi näkyy budjetissa. Normaalisti esiintymässä on kaksi tai kolme isompaa nimeä, nyt meillä on kolmen paikallisen bändin lisäksi neljä nimekästä bändiä. Itse odotan toimivaa iltaa, koska monipuolisessa ohjelmassa on jokaiselle jotakin”, Uunila kertoo.

Sulatto syntyi vuosituhannen alussa Raahen nuorisovaltuuston halusta tehdä vaikuttamisen lisäksi myös jotain suoraan paikkakunnan nuorille näkyvää ja kuuluvaa.
”Haluttiin tehdä jotain sellaista, joka vaatii käsillä tekemistä, ja olisi mieluista niillekin, joita ei välttämättä vaikuttaminen kiinnosta. Haluttiin myös saada nuorisovaltuuston toiminnan piiriin muitakin kuin vaaleilla valittuja nuoria”, Raahen nuorisovaltuuston puheenjohtajana 2001-2003 toiminut Jarno Moisala kertoo.

Lue lisää 04.08.2012 Kalevasta.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google
Mainos
Mainos
Galleriat »|Pohjois-Suomi

Galleriat

Mainos
Uusimmat » | Pohjois-Suomi Down Up
Mainos
Mainos
stats-image
Takaisin ylös