Soklin kaivos luo 1 500 työ­paik­kaa – mi­nis­te­ri Risikko esittää ra­hoi­tus­ta

Sdp:lle Soklin liikenneinvestointien rahoittaminen sopii, koska työpaikkoja on syntymässä riittävästi. Risikko vie Soklin liikenneyhteydet torstaina hallituksen liikennepoliittiseen ministerityöryhmään.

Paula Risikko sanoo, että Soklin kaivosta käsitellää liikennepoliittisessa ministerityöryhmässä torstaina.
Paula Risikko sanoo, että Soklin kaivosta käsitellää liikennepoliittisessa ministerityöryhmässä torstaina.
Kuva: Pekka Peura

Liikenneministeri Paula Risikko (kok) esittää hallituksessa, että valtio osallistuu Soklin kaivoksen liikenneyhteyksien rahoittamiseen.

– Vakuutuin siitä, että Sokli niin sanotusti hintansa haukkuu. Kun välilliset työpaikat lasketaan mukaan, Itä-Lappiin ja koko Suomeen syntyy yhteensä 1 500 työpaikkaa, ministeri painottaa.

Savukoskelle suunniteltu fosforikaivos työllistäisi suoraan noin 375 ihmistä. Risikko tähdentää vakuuttuneensa siitä, että arviot työpaikkojen määrästä pitävät paikkansa.

Risikko kertoo käyneensä kaivoksen liikenneyhteyksien toteuttamista läpi koko heinäkuun ja elokuun ajan. Hän aloitti liikenneministerinä kesäkuussa.

– Alun perin hanke oli vastatuulessa. Kun tulin liikenneministeriksi, olin sitä mieltä, että asia kannattaa arvioida uudelleen, Risikko sanoo.

Liikenneministeriöllä on jo aiemmin ollut työryhmä, jossa valtio ja kaivosyhtiö Yara ovat tarkastelleet yhdessä liikenneinvestointien suuruutta ja mahdollista kustannusten jakoa.

– Halusin lisätietoja. Olen ne saanut, ja nyt tilanne on se, että keskustelen tänään Yaran ja Itä-Lapin edustajien kanssa, Risikko kertoo.

Osapuolet keskustelevat valtion kustannusosuudesta.

– Torstaina illalla käsittelemme asiaa hallituksen liikennepoliittisessa ministerityöryhmässä ja valmistelemme sen talouspoliittiselle ministerityöryhmälle ja budjettiriiheen.

SDP kannattaa hanketta

Kalevan tietojen mukaan valtiovarainministeri Antti Rinne ja SDP ovat sitoutuneet rahoittamaan Soklin liikenneinvestointeja. Rinteen mielestä olennaista on, että työpaikkoja syntyy riittävästi.

Kaivosradan hintalapuksi on aiemmin arvioitu noin 400 miljoonaa euroa, josta valtion osuus olisi puolet.
Risikko ei vielä halua puhua tarkoista summista.

– Olen pyytänyt kaikista liikennevaihtoehdoista kustannusarviot. Minulla on toivomus, että saan tänään tarkat laskelmat, Risikko viittaa puntarointiin rautatien ja sitä edullisemman autotien välillä.

Kalevan tietojen mukaan hallituksesta löytyy valmiutta osallistua juuri rautatien rahoitukseen. Risikko ei ota kuljetusmuotoon kantaa.
– Työllisyystilanne Itä-Lapissa on todella hankala. Työpaikkoja syntyy myös koko Suomelle. Näkisin, että hanke hintansa haukkuu, Risikko korostaa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä