Oulun poliisin johtokeskuksen mukaan Sievissä kaadettiin perjantaina susi.
Aiemmin perjantaina kerrottiin, että Suomen riistakeskus oli myöntänyt Pohjois-Pohjanmaalle poikkeusluvan yhden suden metsästämiseen.
Poikkeuslupa myönnettiin, koska sudet ovat liikkuneet pihoissa ja aivan asutuksen keskellä. Susia on karkotettu alueella useita kertoja poliisin luvalla.
Alueella on järjestetty koululaisten kuljetuksia susien liikkeiden vuoksi ja seudun karjankasvattajat ovat olleet huolissaan alueella liikkuvista susista. Eläimet ovat aiheuttaneet alueella kotieläinvahinkoja.
Metsästysalue oli Sievin, Kalajoen, Alavieskan ja Ylivieskan kuntien alueella. Kyseessä on sama alue, johon myönnettiin poikkeuslupa aiemmin tammi–helmikuussa.
Tuolloin sutta ei saatu metsästettyä.