Sahayritys Junnikkala Oy on keskeyttänyt puunostotarjousten teon. Yrityksen mukaan nykyinen markkinatilanne on ylikuumentunut ja vääristynyt.
Yrityksen mukaan tukkipuun hinta on noussut vauhdilla suhteessa lopputuotteiden hintaan. Junnikkalan mukaan nyt ollaan "kipurajalla", jonka ylittyessä investoinnit tyrehtyvät.
– Joudumme keskeyttämään puun oston näillä hinnoilla turvataksemme oman toimintamme pitkäjännitteisyyden. Mielestäni metsänomistaja ansaitsee omaisuudelleen oikean hinnan ja tuoton, mutta nykyinen hintakehitys tulee vaarantamaan meidän ja mielestäni koko sahateollisuuden tulevaisuuden, yhtiön toimitusjohtaja Kalle Junnikkala sanoo tiedotteessa.
Junnikkalan mukaan yhtiö pystyy keskeyttämään ostot, sillä sen omaa raaka-ainevarantoa on riittävästi.
Yhtiön toiminta-alue ulottuu Oulujoen pohjoispuolelta ruotsinkieliselle Pohjanmaalle ja sisämaahan.