--?Jos koko maata halutaan puolustaa ja se halutaan tehdä yleiseen asevelvollisuuteen perustuvalla laajalla reservillä, joukkojen määrä alkaa olla sillä rajalla, ettei sen yli voi mennä, sanoi liiton toiminnanjohtaja Janne Kosonen.
Hänen mukaansa liitto ei ota kantaa lakkautettaviin varuskuntiin.
--?Mutta voin sanoa, että aika tuskaisia puheluita on eri puolilta maata tullut.
Esityksissä ei Kososen mukaan ole ilmeisesti pystytty huomioimaan muutosten vaikutusta maanpuolustustahtoon. Tähän asti maanpuolustuskoulutuksessa on kyetty tukeutumaan varuskuntiin kaluston ja ampumaratojen osalta. Kun nyt varuskuntaverkko harvenee, toimintamahdollisuudet alueellisesti heikkenevät.
--?Kun varuskunta häviää, miten käy esimerkiksi Hälvälän ja Kontiorannan ampumaradoille? Kosonen kysyy.

Kommentoi
Vastaan Kososelle että toivottavasti nuo ampumaradat lopetetaan, täysin tarpeettomia. Ei kannata maksaa moisten ylläpidosta yhteisistä varoista.
No,nekin lopetetaan. Miten tämä vaikuttaa reservin upseereihin. Eikö reservin miehistö saa ollenkaan huolestua, vai eikö tarvi, huolustuuko upseerit kaikkien edestä?
Tämä oli kokoomukselta odotettavissa. Kokoomus myy Suomen eniten tarjoavalle ja Niinistö sekä Katainen laittavat fyrkat taskuunsa.
Tällainen on sitten Halosen viimeisin tempaus Suomen puolustuskyvyn lamauttamiseksi.