Rautaruukin hallintoedustusryhmän henkilöstöjäsenet jatkavat työtä siirtääkseen vuonna 2015 voimaan tulevan rikkidirektiivin täytäntöönpanoa vuoteen 2020.
Hallintoedustusryhmän vetäjänä toimiva terästehtaan ylempien toimihenkilöiden pääluottamusmies Jouko Mikkonen, toimihenkilöiden pääluottamusmies Pasi Heikkinen, Rautaruukin ammattiosasto 200:n puheenjohtaja Sami Nyman ja Kurikan tehtaan ammattiosasto 317:n puheenjohtaja Pentti Kuusinen, Hämeenlinnan tehtaan pääluottamusmies Ari-Pekka Jaatinen korostavat, että rikkidirektiivi on sinällään hyvä, mutta ajoitus on huono.
”Nyt emme hae rikkidirektiivin hautaamista, koska me toki olemme huolissamme ympäristöstä, vaan haluamme sen toteuttamiselle jatkoaikaa”, selventää Heikkinen.
Henkilöstöedustajat ovat jo vuodesta 2010 tehneet työtä rikkidirektiiviasiassa. Henkilöstöedustajien oma-aloitteisella työllä on myös yhtiön johdon tuki.
”Vielä emme luovuta. Teemme Brysseliin tarvittaessa vaikka muutaman veneretken soutuveneellä, jotta päästöjä ei tule”, Mikkonen sanoo.
Rautaruukki on kuljetusmäärissä Pohjois-Suomen suurin. Raaka-aineita tuodaan noin kuusi miljoonaa tonnia ja tuotteita viedään noin miljoona tonnia vuodessa laivakuljetuksina.