Rovaniemellä neljä ihmistä kuoli ja yksi loukkaantui rekan ja pakettiauton törmäyksessä. Onnettomuus sattui kymmenen jälkeen aamulla Sodankyläntiellä eli nelostiellä reilun kymmenen kilometrin päässä Rovaniemeltä Sodankylän suuntaan.
Poliisin mukaan pohjoisen suunnasta tullut, Viron rekisterissä oleva pakettiauto ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastaantulijoiden kaistalle ja törmäsi rekan vasempaan etukulmaan. Molemmat ajoneuvot ajautuivat ulos tieltä törmäyksen voimasta.
Surmansa saaneet olivat kaikki pakettiautossa.
Pakettiauto oli MK Rakennus Gruppi Oy:n nimissä. Rakennusfirman toimitusjohtajan Katrin Astudnevan mukaan surmansa saaneet olivat heidän työntekijöitään, neljä virolaista miestä.
– Miehet olivat palaamassa telineasennuksesta Kevitsan tehtaalta. Olemme aivan sokissa, kertoo toimitusjohtaja Astudneva.
Yrityksessä on 78 työntekijää.
Rekan kuljettaja sokissa
Poliisin mukaan rekan kuljettaja ei loukkaantunut vakavasti, mutta hän on sokissa. Hän on sairaalahoidossa.
Poliisin jututtaman silminnäkijän mukaan pakettiauto oli ohittanut kovaa vauhtia kaksi autoa ennen onnettomuutta.
Nelostie on suljettu liikenteeltä turmapaikan raivausten vuoksi. Tapahtuma aiheutti monien kilometrien autojonot. Toinen kaista saatiin avattua puoli yhden aikaan, ja onnettomuuspaikan raivaus kesti puoli neljään saakka. Liikenne ruuhkautui tapahtumapaikalla pahoin.
Poliisi jatkaa tapahtumien selvittelyä. Tapahtuman nähneitä silminnäkijöitä pyydetään ottamaan yhteyttä Rovaniemen poliisiin numeroon 071 876 6237.
