Raahen kul­ta­kai­vos sai pysyvän luvan jä­te­ve­sien pur­ku­put­kel­le mereen

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (avi) on myöntänyt Nordic Mines Oy:lle ympäristöluvan Raahen Laivakankaan kultakaivoksen käsiteltyjen jätevesien johtamiseen Perämereen.

Raahen kaivosalueelta mereen johtavaa maaputkea on tehty muutaman kilometrin verran. Purkuputkien on ilmoitettu olevan käyttövalmis viimeistään lokakuun lopulla. Sitä ennen kaivos joutuu johtamaan jätevesiä lähiluontoon, mikäli sateita tulee runsaasti.

Kuva: Helge Murtovaara

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (avi) on myöntänyt Nordic Mines Oy:lle ympäristöluvan Raahen Laivakankaan kultakaivoksen käsiteltyjen jätevesien johtamiseen Perämereen.

Kultakaivokselle annettiin lupa purkuputken rakentamiseen Perämereen. Purkuputkella on pysyvä käyttöoikeus.

Toiminnanaloittamisluvan vakuudeksi avi määräsi 80 000 euroa.

Kalastukselle aiheutuvien vahinkojen ehkäisemiseksi Nordic Mines on määrätty maksamaan 4 000 euron suuruista vuotuista kalatalousmaksua.

Lisäksi avi määräsi luvan saajan maksamaan vesialueiden omistajille korvaukset oikeudesta ottaa pysyvään käyttöön purkuputken tarvitsemat vesialueet.

Purkupaikkaa koskeva ympäristölupa on määrätty olemaan voimassa toistaiseksi siten, että sitä koskevat lupamääräykset tarkistetaan yhtä aikaa Laivakankaan kultakaivoksen ympäristöluvan lupamääräysten kanssa.

Ilmoita asiavirheestä