Raahen kul­ta­kai­vok­sel­le lupa laskea jä­te­ve­siä

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Nordic Mines Oy:lle määräaikaisen luvan johtaa Raahen kultakaivoksen louhos- ja aluekuivatusvesiä sekä vesivarastoaltaaseen kerättyjä ylimääräisiä vesiä väliaikaisesti Tuoreenmaanojaan.

-
Kuva: Helge Murtovaara

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Nordic Mines Oy:lle määräaikaisen luvan johtaa Raahen kultakaivoksen louhos- ja aluekuivatusvesiä sekä vesivarastoaltaaseen kerättyjä ylimääräisiä vesiä väliaikaisesti Tuoreenmaanojaan.

Lupa on voimassa 30. lokakuuta saakka. Päätöksen mukaan vesien johtaminen voidaan aloittaa muutoksenhausta huolimatta.

Päätöksessä on määrätty, että tilanteessa, jossa vesivarastoaltaan veden pinta uhkaa esimerkiksi poikkeuksellisen runsaiden sateiden vuoksi nousta ylävesipinnan tasolle eikä varastointikapasiteettia kaivospiirin alueella enää ole käytössä, altaasta voidaan johtaa vettä Tuoreenmaanojaan määrä, jonka valvontaviranomainen katsoo välttämättömäksi patoturvallisuuden ylläpitämiseksi ja hallitsemattoman tilanteen estämiseksi.

Johdettavien vesien pitoisuuksille on annettu raja-arvot WADF-syanidille, arseenille, kuparille, uraanille ja kiintoaineille.

Se edellyttää hakemuksessa esitettyä tehokkaampaa tarkkailua, josta saadaan monipuolisesti tietoa jätevesien vaikutuksista alapuoliseen vesistöön ja varmistutaan, että Tuoreenmaanojaan johdettujen jätevesien määrä ja laatu ovat lupamääräysten mukaisia.

Kaivoksen alkuperäisen ympäristölupahakemuksen mukaan kallioperän uraanipitoisuudet ovat alhaiset.

Luvan saamisen jälkeen avolouhoksen kuivanapitovesien uraanipitoisuuden on todettu kohonneen aiemmin ennakoitua korkeammaksi.

Kaivosyhtiö on velvoitettu selvittämään nopeasti ja kattavasti kohonneiden uraanipitoisuuksien syyt ja vaikutukset.

Luvassa on määrätty 4000 euron kalatalousmaksu ehkäisemään jätevesien johtamisesta kalastolle ja kalastukselle aiheutuvat haitat hankkeen vaikutusalueella.

Kaivosyhtiö on määrätty myös pikaisiin toimenpiteisiin kaivosvesien varastointikapasiteetin lisäämiseksi kaivospiirin sisällä ja esittämään toimenpiteitä koskeva suunnitelma viipymättä Pohjois-Pohjanmaan ely-keskukselle.

Lue lisää torstain Kalevasta!

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä