Jokilaaksojen poliisi on selvittänyt yli 20 nelihenkisen porukan tekemää rikosta. Porukassa on ollut osallisena 32- ja 37-vuotiaat miehet ja 27- ja 31-vuotiaat naiset. Poliisin mukaan tekijät ovat kotoisin Oulun ja Raahen alueelta.
Poliisista kerrotaan, että tutkittavat rikokset on tehty Oulun ja Raahen kaupunkien sekä näiden lähikuntien alueilla.
Pääosa rikoksista on tehty edellisen kahden viikon aikana.
Poliisin mukaan rikokset ovat kohdistuneet muun muassa työkoneisiin, autoihin, peräkärryihin, loma-asuntoihin, kahteen huoltoasemaan ja yhteen kirkkoon. Tekijät ovat polttaneet muun muassa yhden anastamansa auton ja yhden matkailuauton.
Jokilaaksojen poliisi on saanut tutkinnan aikana haltuunsa yhden mönkijän, lava-auton, peräkärryn, kirkkohopeat ja suuren määrän muutakin anastetuksi epäiltyä omaisuutta.
Rikosten esitutkinta jatkuu edelleen ja osa tekijöistä on edelleen vangittuna.