Pohjois-Suomi

Mainos

Pohjanmaan por­va­ri­ver­kos­ton tutkimukselle palkinto - Raahen museo mukana palkitussa työryhmässä

Pohjois-Suomi 7.2.2018 9:37
Kaleva

Raahen ja Pietarsaaren kaupunginmuseoiden sekä Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseoiden kaksikielisenä tutkimusyhteistyönä syntynyt kirjasarja Pohjanmaan porvareiden vuosisata - Borgarliv i Österbotten on saanut Svenska litteratursällskapet i Finlandin myöntämän 20 000 euron palkinnon. Kirjasarja tarkastelee suku- ja perheverkostojen kautta kyseisten kaupunkien porvarisperheiden elämää 1700-1800 -luvuilla.

– Kyse on muun muassa Kokkolan Rooseista ja Donnereista, Pietarsaaren Malmeista, Raahen Soveliuksista ja Seinäjoen Wasastjernoista. Perheet olivat vahvasti sidoksissa keskenään muun muassa strategisten avioliittojen kautta, joilla sekä niiden vaurautta että poliittista ja sosiaalista vaikutusvaltaa vahvistettiin, mutta toisaalta myös tappiot saattoivat jakautua laajalti verkoston kannettaviksi, Raahen museota työryhmässä edustava museonjohtaja Eija Turunen kertoo.

Näiden perheiden toimilla oli Turusen mukaan huomattava merkitys sekä kaupunkien että ympäröivien pitäjien asukkaiden hyvinvoinnille, alueiden taloudelliselle menestykselle ja kehitykselle että sivistyksellisten vaikutteiden leviämiselle. Vaikka ilmiöt nousevat tarkasteluun perheiden kautta, kyse ei ole perheiden historiankirjoituksesta vaan kuvauksesta siitä, miten erilaiset vaikutteet, tavat ja ideat levisivät Pohjanmaalle kyseisten perheiden toimeliaisuuden ja verkostojen kautta.

– Siksi sarjassa tarkastelua tehdään verkostonäkökulmasta, sanoo Turunen.

Kirjasarjan ensimmäinen osa julkaistiin 2013 kunnioittamaan Kokkolan Roosin talon 200 -vuotista taivalta, se käsitteli asumista ja elämäntapaa. Sarjan toisella osalla haluttiin muistaa merkkivuotta 2015, jolloin Abraham Wasastjernan kuolemasta tuli täyteen 200 vuotta. Teoksessa paneuduttiin elinkeinoelämän verkostoihin.

Sarjan kolmas osa julkaistaan marraskuussa 2018 ja se liittyy Topeliuksen syntymän merkkivuoteen ja tarkastelee henkisen sivistyksen verkostoja ja esimerkiksi aatteellisia virtauksia, tyttöjen koulutusta sekä musiikin ja lukemisen harrastusta.

Työryhmän tavoitteena on tuottaa sarjaan vielä neljäs ja mahdollisesti viides osa.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Mainos
Mainos

Uutisvirta

87
Utajärvi vähentää johtajia – kunnanjohtajan mukaan pieni kunta pärjää pienemmällä hallinnolla
48
Iivo Niskaselle kuninkuusmatkan olympiakultaa! "Lämmin oli se Suomen lippu kietoutua"
42
Oma lautakunta lyttäsi koko Oulun palveluverkkoselvityksen, lautakunta haluaa lapset ja nuoret keskiöön
24
"Me emme saa apua sinisten silmiemme tähden" - Jussi Niinistö vastaa, voiko Suomi turvautua Saksaan kuten aiemmin historiassa
20
Aggressiivisuuden väheneminen on kutistanut ihmisaivoja – ihminen on alkanut muistuttaa kasvoiltaan simpanssin poikasta
20
Ministeri Sampo Terho lupasi vetäistä arhinmäet, jos Iivo Niskanen tuo kultaa: "Luulen, että kyllä kansa ymmärtää"
16
Lännen Median kysely: Jyrki Katainen onnistunut kiitettävästi EU-komissaarina, suomalaismeppien antama arvosana 9-

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Sipilän mahdoton työllisyystavoite toteutuu !

Oppositio vain jaksaa nähdä ,että hallitus tekee vain huonoja asioita. Herätkää jo. Ekonomistitkin olivat alussa vääräss... Lue lisää...
J.S.

Jari ja sarjakuvat

Jari

24.2.

Naapurit

24.2.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image