Mainos

Oulujärven pinta laskussa - voimakkaita juoksutuksia jatketaan

Pyhäkosken voimalaitos Muhoksella on yksi Oulujoen kahdeksasta voimalaitoksesta. Pyhäkosken voimalaitos Muhoksella on yksi Oulujoen kahdeksasta voimalaitoksesta.
/ Lukijan kuva
Pohjois-Suomi  20.8.2012 | Päivitetty 20.8.2012 | Kaleva Muuta tekstin kokoa -+

Oulujärven vedenkorkeus oli tänä kesänä korkeimmillaan viime viikon tiistaina, jolloin vedenpinta oli 10 senttiä säännöstelyn ylärajan yläpuolella.

Tämän viikon maanantaina vedenkorkeus oli kaksi senttiä ylärajan yläpuolella.

Oulujärvestä Oulujokeen juoksutetaan tällä hetkellä 700 kuutiota vettä sekunnissa. Tavanomaisessa tilanteessa vettä juoksutetaan 500 kuutiota sekunnissa.

700 kuution juoksutuksia jatketaan siihen saakka, että Oulujärven vedenpinta laskee vielä kaksi senttiä.

Oulujärven vesistöä säännöstelevä Fortum arvelee, että ylärajalle päästään tämän viikon puolivälin tienoilla.

Sen jälkeen juoksutusta lasketaan 600:aan kuutioon sekunnissa. Juoksutuksia pidetään tavanomaista suurempana, jotta Oulujoen vesitilanne helpottaisi.

Oulujärven vedenkorkeus on ollut elokuussa poikkeuksellisen korkealla alkukuun voimakkaiden sateiden vuoksi.

Oulujärven pintaa on säännöstelty myös pienentämällä juoksutuksia Oulujärven yläpuolisista järvistä. Kiantajärvessä vedenpinta on nyt 77 senttiä ja Vuokkijärvessä 88 senttiä keskimääräistä kesää korkeammalla. Näissä järvissä säännöstelyn ylärajaa ei ole kuitenkaan vielä saavutettu.

Fortum kehottaa ranta-asukkaita ja vesillä liikkujia huomiomaan Oulujoen poikkeuksellisen suuren virtaaman.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

11/11 kommenttia

Toivo Epätoivoinen
21.8.2012 20:40

Oulujärven virkistyskäytön näkökulmasta järven ennustettava vesitilanne ei voi koskaan toteutua, koska juoksutuksista vastaava taho vastaa myös voimaloiden käytöstä. Olipa kysymyksessä niukka, normaali tai runsas vesitilanne. Nykyisillä lupaehdoilla vesitasetta voi hallita mielin määrin laveiden vaihtelurajojen sisällä tuntematta millään tavalla vastuuta aiheutuvasta haitasta koska voimassa olevat, heidän itsensä neuvottelemat ja heitä itseään palvelevat aikoinaan myönnetyt lupaehdot antavat siihen mahdollisuuden ja joiden taakse voi piiloutua. Oikeasti tahoilla jotka asian näkevät ei ole halua eikä tahtoa saada mitään muutosta aikaan.


Entinen omistaja
21.8.2012 15:25

Taas artikkeli, josta puuttuu olennainen osa. Mitä menee turbiinien kauta ja mitä jouksutetaan tulvaluukuista.
Tarkkuutta teksteihin.


Fortumilla arvovaltakysymys
21.8.2012 10:55

Tavoitteena millilleen yläraja, hah, hah, hah..., ranta-asukkaita ei tosin naurata, heidän piinansa jatkuu ja jatkuu .... .

Tähän malliin kun jatketaan, niin kevään jäätuhot ovat ennalta tiedossa, ne tulevat olemaan ennätykselliset. Laitureita, puustoa yms. kelluu jOuluärvellä vielä juhannuksena 2013.


ilon pilaaja
21.8.2012 11:24

Ei varmaan naurata, kun huomaavat rakentaneensa liian alas. Tulvia on ollut ennenkin historia saatossa useita ja vesi on ollut silloin ylempänä kun nyt.
Nuo jäätuhojen ennusteet ovat kyllä vilkkaan mielikuvituksen tuotteita, mutta se on terveellistä. Vilkas aivotoimintahan estää dementiaa.
Välillä luonto näytää voimansa.


kaenuu
21.8.2012 16:05

Oulujärven rannoilta kotoisin voin sanoa, että noin korkealla vesi ei ole ollut varmaan viimeiseen 20 vuoteen, vähän samoissa mitoissa joskus 10 vuotta sitten. Ja pintahan ei olisi alunperinkään noin korkealla, ellei jokia olisi PADOTTU, vaan vesi olisi pitkin alkukesää päässyt vapaasti virtaamaan kohti merta. Oulujärven vesi oli jo todella korkealla juhannuksen aikaan, aivan eri mitoissa kuin normaalisti, joten juoksuttaminen olisi voitu jo silloin aloittaa.


lukija 2
21.8.2012 10:52

Ja kohta sähkön hinta nousee kun on mennyt hukkaan vesivaroja


nebukadneessar
21.8.2012 11:25

Katkeruus kovankin onnen voittaa.


gala
21.8.2012 08:53

Isommat lohet eivät ilmeisesti edes viitsi yrittää yläjuoksulle, ellei virtausta ole tarpeeksi. Lisäksi voimakas virtaus levittää kotijoen hajua pidemmälle, jolloin kalat kerääntyvät paikalle odottamaan parempia olosuhteita "ylösnousemukseen".


Harri Kiiski
20.8.2012 22:26

Pystyykö lohi nousemaan Oulujärveen juoksutusten ollessa näin voimakkaita. Pyhäkosken voimalan putous näytti kyllä mahdottomalta lohen kannalta. Mitä sanoo kalabiologi.


sintti
21.8.2012 06:38

Pyhäkosken voimalan yli loikkaaminen ei ole lohelle mikään ongelma.


Kirri Haaski
21.8.2012 08:49

Nyt on kuule syksy eikä lohi nouse.


Mainos
Mainos
Galleriat »|Pohjois-Suomi

Galleriat

Mainos
Uusimmat » | Pohjois-Suomi Down Up
Mainos
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös