Pohjois-Suomi

Nivalalainen Juha Niskanen: Parasta on maan tuoksu – "Ei ole pomoa selän takana käskemässä"

Juha Niskanen on nivalalainen maanviljelijä. KUVA: Hanna Perkkiö
Pohjois-Suomi 4.12.2017 20:43
Kaleva

Nivalalainen Juha Niskanen tarttui tilaisuuteen ja alkoi viljelijäksi. Alla hän kertoo tarinansa, yhden tarinan satavuotiaasta Suomesta.

”Minusta piti tulla jatkaja kotitilalle, ja kävin sitä varten maatalouskoulunkin. Elämäntilanne veti kuitenkin muualle töihin, ja pikkuveli ryhtyi hoitamaan tilaa.

Kun vaimon isä ja veli halusivat luopua omista pelloistaan, ryhdyin osa-aikaiseksi viljelijäksi. Sen verran on multaa suonissa, että tilaisuuteen piti tarttua.

Nyt on toinen vuosi menossa, eikä vapaa-ajan ongelmia ole ollut. Joka toinen viikko olen edelleen reissuhommissa. Aika on rajallista, ja sääolot rajoittavat sitä joskus vielä ennestäänkin.

Välillä tulee pitkiä päiviä, mutta vaihtelevaa ja itsenäistä tämä työ ainakin on. Kevättöiden ja syksyn puintien väliin mahtuu monta työvaihetta. Eikä ole pomoa selän takana käskemässä.

Monella tilalla ei ole tiedossa jatkajaa, eikä maatalouden kannattavuus nykyään ole kovin hyvällä tasolla. Jos tämän homman saisi kannattavammaksi, ryhtyisin ilman muuta päätoimiseksi viljelijäksi. Silloin toimintaa voisi myös kehittää ja laajentaa.

Hienojakin hetkiä riittää. Keväällä kun karhitsee peltoa, maan tuoksu on parasta mitä voi olla.”

Niskasen tarina on julkaistu Kalevan Suomi 100 – Kansan kaikuja Pohjois-Suomesta -lehdessä, jota jaetaan alkuviikon aikana 100 000 kappaletta.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Hatun nosto joka alkaa maanviljelijäksi. Toivottavasti kynnetään ja karhitaan entisillä menetelmillä, että maa saa happea. Nykyiset lautaskarhit eivät ole ihan viisaita, koska ne eivät riko maan pintaa kuuin raapaisemalla ja se tietää sitä, että kaikki myrkyt mitä peltoon laitetaan jäävät myöskin kasveihin, niinkuin peruna esim. haisee ja maistuu apulannoille ja ties mille. Onnea oikeaan viljelyyn, toivottavasti oikeaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä "harrastus" tuo maanviljely:-) Keväällä jyvät piiloon ilmastoidun traktorin kyydissä stereoiden soidessa.Muutaman kuukauden lepo ja syksyllä puimakoneella jyvät laariin ja tukiaisten kuittaus.Kun vielä väliaikaisesti varastoi kesän tuoton omiin siiloihin niin siitäkin saa eri maksu.Sitten taas talvi lepoa ja matkailua lämpimiin maihin odottelemaan kevättä."Maatalousyrittäjä" on sitten toinen juttu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos kotona makaamalla saa monenlaisia tukia, ei liene väärin, jos tekemällä työtä 24/7 saa myös yhteiskunnan tukea. Arvostan niin paljon maajusseja, jotka tuottavat meille puhdasta lähiruokaa minimaalisella korvauksella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vihanneksia ja marjoja ja perunoita ja puuroja ja piimää.maitoa .jogurttia niistä valitkaa ja juusto ja leipää ja kanaatai muutalihaa niin nälkä pysyy loitolla minkälaista kelläkin on vara syödä niin on mielestäni terveellistä ja hedelmiä niin jokainen varojensa mukaan valitkoon jne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuh hieno tarina mutta valitettavasti tämän päivän maatalousyrittäjät ovat täysin tukien varassa. Kyllä siellä pomo on selän takana käskemässä eikä mitään investointeja tehdä ilman veronmaksajien tukia.

PS: Kamalaa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On se hyvä, että edes joku ryhtyy turvaamaan maamme ruoantuotantoa. Ei se helppoa ole ja leipä varmasti kapea mutta ammattina tarjoaa paljon muutakin kuin riihikuivaa. Pitäkää vain pääkylmänä kun betonikuutioiden asukit länkyttää veroista ja tuista. Vielä tulee se päivä, että hekin kiittävät kotimaisen ruoan tuottajaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ehkä ei ole kaksijalkaista pomoa käskemässä, mutta lompakko, vuodenaika ja kello kyllä käskevät, jopa 24/7.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiitos viljelijälle! Hyvä, että Suomessa viljellään, eikä meidän tarvitse syödä ulkomaalaista viljaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joku tolkku se pitää siinäkin olla, että kuinka paljon suomalaisen veronmaksajien selkänahasta revitään tuollaisen harrastuksen kustantamiseen. Kannattaahan se vaikka umpimärän kivenkin polttaminen, jos sitä tarpeeksi tuetaan ja kriisin tullen mätänee sato peltoon, kun öljy ja Massikan tai Deutzin varaosat loppuvat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo varmaan kannattaa ajaa maatalous alas. (ironiaa) Tervetuloa saastunut brassi liha. Myrkkykananmunat hollannista. Toivottavasti Suomeen ei koskaan tule poliitikkoja jotka eivät näe omaa nenää pitemmälle. Mitä te "viisaat" kuvittelette, kun ilmastonmuutos etenee ja valtavia alueita maapallolta menee kelvottomaksi viljelyyn? Oletko ihan varma, että juuri sinä saat ostaa sen ruuan pula-aikana? Luoja varjele Suomi näiltä "viisailta" jotka luulevat, että ruoka tulee kaupasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi se alas pitäisi ajaa? Normalisoida se toki ihan veronmaksajien säästämiseksi pitäisi ja normaaliin yritystoimintaan kuuluu se, että kun kannattamaton lakkaa aika lailla automaattisesti, niin terve ja kannattava kukoistaa.
Luoja varjele meitä niiltä paikallisesta propagandasta viisastuneilta, jotka eivät huomaa, että suurin osa maailmasta selviää hengissä, vaikka eivät saakaan K- tai S-kaupan ruokaa syödäkseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nauti sinä vaan rauhassa ulkomailta tuotuja eväitäsi ja salli meidän muiden mutustella tyytyväisinä 100-vuotiaan isänmaamme antimista, joista kyllä mielellämme makselemme veroroposiamme kotomaan tosisankareille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Maatalous ei koskaan tervehdy jos nykyinen tukipolitiikka jatkuu. Ruoka maksetaan kahteen kertaan. 60 vuotta on mennyt viljelijöillä huonosti ja joka vuosi huonommin kuin edellinen, miten tämä on mahdollista. Minkä takia maan hinta on hirmu hinnoissa vaikka se ei tuota kuin tappioita. Miten voi maksaa miljoonien velkoja jos ei ole tuloja. Mistä silloin luovutaan kun tehdään sukupolvenvaihdos, jos ei ole kuin velkakirjoja. Miksi valtio vielä maksaa eläkkeistäkin viljelijälle leijonanosan. Työssä ei ole mitään vikaa mutta maatalouspolitiikassa on ja pahasti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Suuri sotaharjoitus 2021

323 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Poliittinen eliitti köyhän asialla

Muutosta tuohon tolkuttomaan tukemiseen haluavat juuri me, jotka maksamme kaiken. Ihan sama äänestääkö vätys vaaleissa s... Lue lisää...
Kuka arvaa

Jari ja sarjakuvat

Jari

25.4.

Naapurit

25.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image