Pohjois-Suomi

Nelostien jättiremontti etenee: Ohi­tus­kais­to­jen rakentaminen alkaa Olhavasta pohjoiseen, moottoritien työt aloitetaan Kellossa

Zatelliitin eritasoliittymän työt ovat pian loppusuoralla. Liittymää odotetaan valmiiksi syksyn aikana. KUVA: Taneli Kärki
Pohjois-Suomi 11.7.2018 10:04
Heidi Peltonen

Nelostien remontti Oulun ja Kemin välillä etenee. Syksyllä tien parantamiseksi aloitetaan uusia työmaita. 

Kellossa aloitetaan syksyllä Haukiputaan leveäkaistaisen moottoriliikennetien muuttaminen moottoritieksi Kellon ja Haukiputaan välillä. Haukiputaan ja Räinänperän välillä tie muutetaan keskikaiteelliseksi ohitustieksi. 

Työt aloitetaan elo-syyskuussa. Työmaan urakoitsijana on Destia Oy. 

Samaan aikaan aloitetaan myös ohituskaistojen rakentaminen Olhavan ja Kuivaniemen välillä. Urakoitsijana toimii Tallqvist Infra Oy.

Molemmilla tieosuuksilla tehtävät työt hidastavat liikennettä Oulusta pohjoiseen sekä Kuivaniemeltä Ouluun päin. 

– Nopeusrajoitukset laskevat työmaiden kohdissa tasolle 60 km/h ja lisäksi työt aiheuttavat paikallisia poikkeusjärjestelyjä. Tämä kannattaa huomioida alkusyksyn työmatkaliikenteessä, Liikenneviraston projekti-insinööri Terhi Honkarinta kertoo.

Parannustyöt kyseisillä tieosuuksilla jatkuvat syksyyn 2020 saakka.

Uusien töiden käynnistyessä osa jo käynnissä olevista työkohteista valmistuu.

Kesän ja alkusyksyn aikana Oulussa otetaan käyttöön uusia ramppeja, joista ensimmäinen avataan Laanilassa. Uusia ramppeja otetaan käyttöön vaiheittain.

Zatelliitin eritasoliittymän työt ovat kääntymässä loppusuoralle. Liittymän odotetaan valmistuvan syksyn aikana. 

Oulujoen ylittävien siltojen osalta on meneillään vesilupahakemuksen suunnittelu, minkä myötä siltojen toteutusaikataulu tarkentuu. Syksyn aikana valmistuu myös Kuusamontien ja Kainuuntien välinen kolmikaistainen tieosuus.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (92)

Yrittiväthä ne sitäkin, mutta iiläiset olivat tiukasti sitä vastaan. Ehdottomasti piti nelostien kulkea keskeltä kylää. Niinkuin muuten Kärsämäelläkin - käykääpä katsomassa! Vaikka varoittavana esimerkkinä jos ei muuten.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

turhaa rahojen haaskausta koko tie romontti,hyvin liikkui tähän asti,menkää katsomaan isonmaailmaan ,missä liikenne seisoo ja tiet kapeempii

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

oulu-kemi välillä on rekkojen määrä valtava.
Kerran laskin kun menimme oulusta kemiin niin vastaan tuli noin 88 rekkaa ja tullessa sama määrä.
joten rekat tekee jonoja, samoin rekkojen liikkuminen liikenneympyröissä hidastaa liikennettä.
Kun ajattelee että rekkoja noinkin paljon lisäksi peräkärrylliset ja asuntovaunulliset pikkuautojen
seassa niin liikenne on valtava. Jatkuvasti vastaantulijoita niin eipä siinä ohitella tämän hetken
tilanteessa, hyvä kun löytyi rahaa tähänkin tiehen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihan hyvä suunnitelma ja aikataulu kyseisen tieosuuden parantamiseksi. Eniten kaipaisin toimenpiteitä ja rahaa haaransillallta jyväskylään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Leveämmät pientareet kemiin asti. Samalailla kuin ruotsissa niin on liikenne sujuvaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei toimi. Leveäkaistatietä on kokeiltu ja pientareilla ajaminen toimii vielä huonommin.

Eikä se ruotsin liikenne kyllä yhtään sen sujuvampaa ole, jollekin vaan päähän jäänyt myytti tuulilasilehdestä 70-luvulta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kylläpä vain osataan nämä hommat ruotsissa paremmin - käykääpä autolla Haaparannalta Luulajassa asti katsomassa niin huomaatte miten tehdään liikenteestä sujuvaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Etelässä hieman enemmän liikennettä ja eri meininki. Takapuskurissa ajajia riittää mutta niin se on suomessakin että ahtaus ja kiire hellittää pohjoisemmassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paljon järkevämpi olisi laittaa koko väli kuntoon kertarysäyksellä eli nelikaistaiseksi moottoritieksi koko väli Simon Maksniemeen asti! Vaikka elinkaarimallia hyödyntäen. Nyt tehdään ikäänkuin reikäisen peiton paikkauksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juurikin näin. Oulun ja Kemin väli on tosi tukkoinen ajettava. Arkipäivisin paljon rekkaliikennettä. Iistä pohjoiseen on kyllä yli kymmenen kilometriä suoraa ja siinä on hyvä ohitella, mutta muuten tie on pääasiassa mutkainen ja sen vuoksi sopimaton noin runsaalle liikennemäärälle. Talvinopeuksilla haitta on tietysti vähäisempi. Tällä viikolla kävin viimeksi Kemissä ja iltapäivällä paluumatkalla ajettiin pitkässä letkassa melkein koko väli. Nopeus navin mukaan 70-80 km/h.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Riittävän pitkät ohituskaistat pitää olla ja loput leveäkaistaisena tienä. On muuten nykyisellään melkoiset jonot Oulu Kemi välillä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja hyvä niin. Lähitilanteita aiheuttava keksintö. Normaali tie tai keskikaiteellinen kolmikaistainen huomattavasti turvallisemman oloinen vaihtoehto.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (92)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä koko maassa.

Metsäpalovaroitus on voimassa koko maassa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työttömät sylkykuppina

223 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Arvokeskustelua köyhyydestä

Hyvä kirjoitus. Hyviä esimerkkejä siitä, miten työstä on tehty ahdistavaa on kotisairaanhoitajat ja siivoajat, joiden ty... Lue lisää...
Liian suuret alueet ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

20.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image