Neljän henkilöauton risteyskolari aiheutti kilometrien jonot Kalajoella valtatiellä 8 lauantaina iltapäivällä. Onnettomuus sattui Kalajoen ja Himangan välillä Rahjan kohdalla, kun Kalajoen suunnasta Kokkolan suuntaan ajanut mies oli kääntymässä kulkusuunnassa vasemmalle sivutielle, mutta ei auringon häikäistessä havainnut edestään Kokkolan suunnasta tullutta autoilijaa, jolloin autot törmäsivät.
Kalajoen suunnasta kääntyvän autoilijan perässä ajanut henkilöauton kuljettaja ei havainnut edessään törmänneitä autoja, vaan törmäsi kääntyjän perään. Myöskään kolmas samasta suunnasta ajanut henkilöauton kuljettaja ei ehtinyt pysäyttää ajoneuvoaan, vaan törmäsi kolarisumaan.
Autoissa oli kaikkiaan kuusi henkilöä. Kukaan ei loukkaantunut vakavasti. Yhden onnettomuusauton kuljettaja kuljetettiin kiireellisenä OYSiin mutta hänen vammansa eivät ole vakavia. Kaksi muuta autoissa olleista kävi lisäksi lääkärintarkastuksessa.
Valtatie 8 jouduttiin sulkemaan tunnin ajaksi liikenteeltä pelastus- ja raivaustöiden vuoksi. Tielle muodostui molempiin suuntiin noin kahden kilometrin jonot.