Mainos

Mustikan hinta jo 2,70 euroa kilolta

Pohjois-Suomi  6.9.2006 | Heikki Ketola Muuta tekstin kokoa -+
Mustikan kova kysyntä maailmalla on nostanut marjan poimijahinnan ennätyskorkealle. Hintataso on yleisesti 2,20 euroa kilolta, mutta kilpailu marjoista on saanut jotkut ostajat hivuttamaan hinnan Lapin läänissä 2,50 euroon, paikoitellen se on käväissyt jopa 2,70 eurossa.

Edellisen kerran mustikan hinnat olleet suunnilleen samalla tasolla 70--80-luvulla. Korkea hinta on syynä siihen, että myyntiin tulee edelleen enimmäkseen mustikkaa, vaikka myös puolukan osto on ollut käynnissä jo viikon ajan. Puolukan sato on runsaampi, mutta siitä poimijoille maksetaan selvästi alhaisempaa hintaa, 90 senttiä kilolta.

"Mustikkaa menee markkinoille nyt käytännössä niin paljon kuin sitä vain saadaan. Esimerkiksi lääketeollisuudessa kysyntä on kova", toimitusjohtaja Pekka Koivuniemi kemijärveläisestä Kauppapaikka Koivuniemi Oy:stä toteaa.

Yritys maksoi poimijoille tiistaina 2,50 euroa kilolta. Hinta on ollut voimassa jo useamman päivän ajan. Saman hinnan poimijat saivat saaliistaan myös muun muassa eräistä Lapin Liha Oy:n ostopisteistä.

Toimitusjohtaja Jukka Kriston mukaan mustikan hinta on tänä vuonna sen verran korkea, että marjoja ostavaa teollisuutta se on alkanut jo hermostuttaa. "Mutta kun on kuiva kesä, ja keskimääräistä heikompi, korkea hintataso pitää sietää", Kristo pohtii.

Riitan Herkku Oy ei ole useimpien muiden ostajien tapaan hintakisaan lähtenyt, vaan pitää taksan edelleen 2,20 eurossa. Toimitusjohtaja Jan-Erik Gustafssonin mielestä hintaa pitäisi pikemminkin jo laskea.

"Puolukkaa alkaa olla seassa liikaa. Tulee valtava hukkaprosentti", Gustafsson perustelee.

Mustikoiden poimintakausi jatkuu Pohjois-Suomessa jo viidettä viikkoa, sillä halla ei ole ehtinyt satoa vielä turmella. Tällä hetkellä marjat ovat laadukkaampia kuin kauden alkuvaiheessa, jolloin ne olivat monin paikoin kuivuuden näivettämiä. "Sateet ja yökaste ovat kasvattaneet marjoja huomattavasti. Poutakesän ansiosta ne ovat lisäksi nyt kovakuorisia, ja pysyvät sen vuoksi metsissä hyvinä normaalia pidempään", marjanvälittäjä Petri Lehtiniemi Posiolta arvelee.

Hän laskee, että jos halla ei tule vierailulle, mustikan ostot jatkuvat ainakin vielä viikonloppuun saakka. Riitan Herkulle marjoja välittävä Lehtiniemi ostaa marjoja 2,20 euron hintaan myös thaimaalaisilta poimijoilta, joita hän on majoittanut ostamalleen kyläkoululle.

"He ovat keskittyneet edelleen poimimaan täysin mustikkaa, koska niillä pääsee parempiin ansioihin kuin puolukalla", Lehtiniemi kertoo.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Mainos
Mainos
Galleriat »|Pohjois-Suomi

Galleriat

Mainos
Uusimmat » | Pohjois-Suomi Down Up
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös