Mainos

Martti Korhonen: Talvivaara sai lupansa liian helposti

Sotkamon Talvivaaran kaivokselle myönnettiin aikanaan ympäristöluvat jokseenkin heppoisin perustein, sanoo eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen (vas.).

None None
None None
Pohjois-Suomi  6.1. | Antti Korhonen Muuta tekstin kokoa -+
Sotkamon Talvivaaran kaivokselle myönnettiin aikanaan ympäristöluvat jokseenkin heppoisin perustein, sanoo eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen (vas.).

Korhonen on päätynyt tähän johtopäätökseen käytyään valiokunnassa läpi lukuisia asiaan liittyviä raportteja ja selvityksiä. "Jätevesien osalta esimerkiksi mangaanille, natriumille ja sulfaatille ei aikanaan määritelty enimmäispitoisuuksia, mikä herättää jälkeenpäin kysymyksiä. Tästä pitää kyllä ottaa oppia, koska kaivosteollisuus näyttää lähtevän kasvuun. Emme voi lähteä harjoittelemaan, kun jokin hanke käynnistyy", hän toteaa.

Korhosen mielestä Talvivaaran ympäristöongelmista on otettava opiksi parantamalla valvontaa ja lisäämällä resursseja, ennen kuin vastaavia kaivoksia nousee lisää Pohjois-Suomeen.

Hän pelkää, että mikäli lupamenettelyä ja valvontaa ei kiristetä, uusien kaivoshankkeiden myötä ongelmat voivat pahimmassa tapauksessa kasautua.

"En usko, että kukaan on tahallaan virheitä tehnyt. Tietoa pitää hankkia, jotta pystytään valvomaan säädöspohjaa ja pitämään prosessi halutuissa puitteissa. Myös valvontapuolella on otettava askeleita nykyaikaisempaan suuntaan. Ihminen ja ympäristö ovat ne lähtökohdat, joiden kautta näitä asioita on tarkasteltava."

Lue lisää perjantain Kalevasta.

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google

Kommentoi

20/50 kommenttia

ftr
26.3.2012 00:20

raha ratkaisee.


Talvivaara vastuuseen
21.1.2012 18:07

Ja mitä aikoo Martti Korhonen tehdä asialle ihan oikeasti nyt, kun kaikki tämä nyt tiedetään?


massavirta
7.1.2012 23:21

Talvivaara hakee lupaa euroopan suurimmalle uraanin tuotannolle. Siinä sitä on massavirtaa, joka piilotettiin alkuperäisessä luvassa. Kyseessä on petos. Sitä Korhonen nyt peräänkuuluttaa, että löysästi annettiin luvat, kun tuo uraani oli alunalkuen tiedossa Red Bookia myöten. Mutta lupienkäsittelyn aikana oltiin ihan hiljaa. Ympäristövaliokunnan on syytä nyt ryhdistäytyä. 2006 kirjoittivat kannanoton, että pienikin uraaninkäsittely voi aiheuttaa ympäristöhaittoja. Nyt euroopan suurin uraaninkäsittely (massavirta) on saanut jatkua kokoajan ja uraani on mennyt kipsisakka-altaisiin. Ja altaat on vuotaneet vesistöihin. Ilman mitään mainintaa uraanista ympäristöluvassa.


Nimimerkki
7.1.2012 21:06

Alfan kriteereillä jokainen omakotityömaakin on uraanikaivos. Talvivaaran alueen uraanipitoisuus ei ole sen suurempi kuin muuallakaan Suomessa. Uraaninerotuksen mahdollistavat suuret massavirrat. Nimimerkki Alfa terrorisoi useita keskustelupalstoja täsmälleen samansisältöisillä viesteillä, eikä ota kuuleviin korviinsakaan, jos yrittää keskustelun kautta pohtia mielipteiden eroja. Alfan terroria on jatkunut jo ainakin vuoden.


Totta on
28.2.2012 19:39

ALFA puhuu asiaa!!!


Työpaikat menneet, jäljelle jää kuonat
7.1.2012 14:14

No kokkareiten pidot (sijoittajien) tässä lankeaa köyhille eteen. Ei Suomesta enää ole muuhun. Nokia, paperijätit sekä pienemmät kuten Polar ym ym ovat siirtäneet tehtaansa Kiinaan ja muihin halpatuotantomaihin. Voitot maksimoidaan, tappiot maksaa kansa. Suomesta ei ole enää muuhun kuin tuottamaan afrikkalaiseen tyyliin raaka-ainetta ja säilyttämään ongelmajätteitä omassa kallioperässään. Tämä meille jää käteen nyky politiikalla, jossa merkittävänä ainesosana on Kokoomus. Neljä vuotta kärvistellään ja todetaan, että sinne meni, lintukoto. Jäljelle atomivoimaloiden jätteet ja uraanisaasteet. No, yksi hyvä puoli sentään, ehkä silloin nuo reippaat, rikkaat ja valkaistuilla ruplilla hankitut jättimäiset kesämökit maineen tulee jälleen suomen kansalaisten ulottuville, tosin saasteisina


Näin on näppylät
7.1.2012 13:02

Lehtomäki oli kiinnostunut ministeriaikanaan vain omakotiasujien paskakaivoista ja niiden suunnattomista päästöistä. Talvivaara oli vissiin saasteeton kun ympäristöministeri Lehtomäki osti osakkeitakin vinon pinon perheensä kanssa ja nimiin.


Emppa
7.1.2012 08:54

Kaikki oulujoen valuma-alueella asuvat tai siellä vapaa-ajanasunnon omistavat ,nämä Talvivaaran myrkyt tulevat vääjäämättä luonnon lakien mukaan laskeutumaan lopulta mereen asti ,vaikka joka iikka laittas ne entisen ympäristöministeri Lehtomäen ajamat Egolaattorit , se oli vain asukkaiden mielenkiinnon ovela siirtäminen muualle, ja muistakaa ministeri oli keskustalainen siis puolueesta jolla oli ennen kovin kannatus näillä main,...Oulujoki tällä menolla tulevan ekokatastrofin alue ellei lupaehtoja noudateta


Kepu se ajaa maaseudun asiaa.
7.1.2012 08:14

Saahan ne kepulaiset maaseudun tyhjäksi tuollaki konstilla, ku antaa saastuttaa maan asuma kelvottomaksi. Ei muutaku kaikki Helsinkiin, siellä ne työpaikat on.


Alfa
6.1.2012 17:33

Usein unohtuu, että Talvivaara on uraanikaivos. Ei juridisesti: luvat puuttuvat. Mutta teknisesti kyllä: uraanipitoista malmia louhitaan ja rikastetaan. Uraanikaivosten jäteongelmat seuraavat automaattisesti mukana. Sätelievät liemet ovat jo puolivälissä matkallaan Oulujärveen. Ei kuulosta mukavalta, eikös Oulun juomavesi oteta Oulujoesta? Muualta EU-alueelta uraanikaivokset on jo ajat sitten lakkautettu. Eikä uusia avata. Vaan meillä tuntuu olevan menossa uraanikaivosbuumi. Kuusamossa, Pohjois-Karjalassa ja Lapissa. Toivottavasti nämä hankkeet kaatuvat ydinvoimasta ja uraanikaivoksista vaadittuun kansanäänestykseen. Suomen edellinen uraanikaivos Enossa lakkautettiin kannattamattomana 50 vuotta sitten. Kaivosalueen säteilyarvot ovat edelleen korkeat: annosnopeus n. 90-kertainen normaaliin nähden, kesäisin alueella leijuu radon-pilvi. Vesiliukoiset saasteet valuvat ympäristön vesistöihin ja Pieliseen asti. Kuulostaako tutulta? Myrkkyjen pitkästä puoliintumisajasta johtuen tilanne ei helpotu vuosien kuluessa: alueen säteilyvaaramerkit on pidettävä kunnossa vielä tuhansien vuosien ajan.


vaari55
6.1.2012 17:00

Kyllä Korhonen on oikeassa, kuka se omaa oksaa sahaa? Lehtomäki oli ympäristöministeri ko. aikana


Z
6.1.2012 16:23

kyllä se lehtomäen temppu oli törkee ja varmasti päätti omien etujen mukaisesti kun lupia käsiteltiin. vaikkakin loppu tulos olis ollut sama ilman, mutta ei kenenkään noin törkeesti pitäis pystyä lakia rikkoon ja vielä julkisesti.


Nimimerkki
6.1.2012 16:04

Martti: Pelkäät, että mikäli ehtoja ei kiristetä, menee löperöksi. Jos olet seurannut uutisointia aiheesta, tietänet, että kiristyksiä ollaan tekemässä sekä lainsäädännön että soveltamisen tasolla. Niistä on ihan päätöksiä olemassa, eduskunnassa tehtyjä ja ministeriöissä laadittuja. Vaan jospa et ole ollut paikalla, et lukenut muistioita, kuunnellut puheita, etkä lukenut paikallislehtiä, valtakunnanlehtiä, kuunnellut radiota, katsonut televisiota, lukenut nettiä tai pitänyt korviasi auki, niin ethän niistä voi tietää.


xxx
6.1.2012 15:48

Omistaja = luvista päättäjä = piiri pieni pyörii...Hyvätveljet siinä hyörii


Aina roiskuu,kun rapataan
6.1.2012 15:40

Työtävieroksuvan Korhosen kommentti. VL näkyy olevan sillä linjalla,että kailli työmahdollisuudet pitää estää! Kortistoon vaan koko Pohjois-Suomi, on vasemmiston linja?


työläinen
6.1.2012 15:17

Martti on vihreämpi kuin vihreä.


aatu
6.1.2012 15:02

ahneus meni tässäkin asiassa edelle näinhän se yleensä kapitalistille käy.


Pelkkä kumileimasin
6.1.2012 14:29

Kyllä ympäristökeskukset ovat tiettyjen suurten hankkeiden edessä pelkkiä kumileimasimia. Osaaminen ei riitä katsoa hankkeita muutenkin, kuin hakijan eduksi. Esimerkkejä viime vuosien päätöksistä riittää. Talvivaara sai ympäristöluvan, Sukarin elämyskeskus ei. Kummanhan ympäristövaikutukset ovat suuremmat?


Ylisuojelua!
6.1.2012 14:11

Tuntuisi, että vasemmistoliittolainenkin olisi tyytyväinen työpaikoista ja hyvinvoinnista jota kaivos tuottaa. Se on Martti juuri sitä rahaa, jota valtio ja kunnat jakavat sosiaaliluukuilta ja Kela sosiaalietuutena. Suomessa riittää erämaata. Jos joku sitä haluaa, niin mistä tahansa 5 kilometrin päästä sitä löytyy. Sinne vaan...


Tsap
6.1.2012 14:06

Sais alkaa tää yrmy kansa pikkuhiljaa heräämään siihen että mikä on pilattu, on pilattu pitkäksi aikaa. Jo nyt, muutaman vuoden toiminnan jälkeen on kaivoksen aliset järvet pilalla. Pari vuotta kun tuota hommaa jatketaan niin alkaa näkyyn vaikutukset Oulujärvessä asti. Sitten jos se uraanin louhinta ja erottaminen alotetaan isossa mittakaavassa, voidaan ruveta puhumaan näitten lakeuksien muuttumisesta autiomaaksi. Semmoseksi rauniokasaksi mihin ei lintu pesää tee, eikä ihminen. Käykääs kattomassa huviksenne edes joku dokumentti uraanikaivostoiminnan ympäristövaikutuksista.


Mainos
Mainos
Galleriat »|Pohjois-Suomi

Galleriat

Mainos
Uusimmat | Pohjois-Suomi Down Up
Mainos

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös