"Suuruus toimii kaupunkiseuduilla, silloin kun täytyy koota voimia yhteen investointien aikaansaamiseksi. Mutta kun mennään kauemmas, niin siellä kunnan rooli on tukea yksilöitä ja pieniä ryhmiä toteuttamaan itseään niissä olosuhteissa, jotka ovat olemassa. Mitä yhteistä on uuden Oulun teknopoliksessa elävän ihmisen ja jossain sarakylässä toimivan yrittäjän välillä."
Jätti-Oulussakaan ei Harjun mielestä ole enää ole kyse elinvoiman näkökulmasta vaan siitä, että miten ongelmalliset alueet saadaan suuren Oulun siipien suojaan.
Harjun mielestä peruspalvelut eivät suinkaan ole kuntien tärkein tehtävä.
"Olellisinta on kansalaisten itsehallinto, johon kuuluu demokratia ja oman alueen kehittäminen. Se on tässä täysin unohtunut."
"Muutama hyvä pointti siellä on. Koillismaan kokonaisuus on ihan sen kaltainen kuin siellä on selvitelty aikoinaan, Raahe näyttää lupaavalta, mutta Oulun eteläisen dynamiikkaan ei pystytty antamaan vastausta."
Esimerkiksi Kalajoki, Ylivieska, Oulainen ja Sievi -akselilta löytyy nykyisellään vähintään kolme kaupunkitason keskusta.
"En usko, että yhdistettynä elinvoima kykenee kantamaan kolmen keskuksen jatkokehittämistä yhden kunnan sisällä."
Jatkossa Harju kiinnittäisi erityistä huomiota itse prosessiin.
"Lyödään nyt edes vähän öljyä laineille, muutenhan koko uudista palaa kokonaan karrella. Ministeriön ja kuntien välillä ei tähän mennessä ole ollut lainkaan vuorovaikutusta, mikä toivottavasti nyt alkaa käytännössä selvitysmenettelyjen kautta."

Kommentoi
Hyvä Pauli pidä alueiden ja maakuntien puolta.Tässä on menossa maaseudun ja alueiden halvaannuttaminen ja lähidemogratian täydellinen alasajo.Ei suuruus ole tehokasta.Paras esimerkki itänaapurissa mitä on suuruus.Onhanse hyvä jos saadaan alueiden ääni vaijennettua niin ei tartte heidän puolestaan tehdä mitään.
Ihmettelen Harjun lausuntoa, etteivät peruspalvelut ole kuntien tärkein tehtävä. Mitä on hänen mainostamansa kansalaisten itsehallinto? Minä en ainakaan pysty vaikuttamaan pätkääkään esim. Oulun kaupungin hallintoon, joka pelaa omalla tavallaan meidän kumileimasinäänestäjien yksi suhteessa noin 100.000:een vaikutusvallasta huolimatta. Sensijaan peruspalvelujen kuten esim. terveyspuoli tuntuu meikäläisellekin, kun saa kuukausikaupalla jonottaa hoitoon.
Ainut asiallinen kommentti joka on saatu lukea tämän viimeisen vuorokauden aikana kuntauudistuksesta. Saa nähdä antaako etelän herroilla kutsua pohjoisenosaajia samaan neuvottelupöytään asiasta keskustelemaan.
Kerrankin hyvi? ehdotuksia. Uudet kunnat pystyyn pian .
Kyllä tässä kuule Harju valmistaudutaan uusiin koitoksiin, jossa näyttämönä on koko maailma. Peräpeiliin tuijottelu on täyttä utopiaa.
mä en ymmärrämiten kehdataan puhua kuntien työpaikoista suojatyöpaikkoina! Siellä on työssä opettajia, keittäjiä, siivoojia, sote-puolen ammattilaisia, rakennus- ja teknisenpuolen ammattilaisia, kirjastonväkeä jne....ne ei todellakaan ole suojatyöpaikkoja! Ne ajat, kun mentiin kunnalle töihin jos muualle ei päässyt, on aikaa sitten ohitettu. Kunta ei edes järin työllistä pitkäaikaistyöttömiä kuten ennen. Kyllämeidän pitäisi enemmän arvostaa toisiamme eikä vain tuijottaa omaan napaan. Sitten kun ne lähipalvelut häipyy on ihan turha enää itkeä niiden perään. Mutta toisaalta jos ei arvosteta ammattilaisten osaavaa työpanosta niin saman tien palvelut voi mielestäni lakkauttaa. Saapi jokainen hakea hoitoa, hoivaa, kulttuuria, turvallisuutta jne mistä lystää tai paremminkin löytää. Tämä maa on jakautumassa ja epätasa-arvoistumassa hurjaa kyytiä eikä kansa sitä tunnu ymmärtävän oikein millään. Sanotaan ettei raha riitä vaikka Suomi on niin taloudellisesti kuin myös henkisesti vauraampi kuin koskaan. Vaikka tuota jälkimmäistä onkin joskus vaikea uskoa. Mutta, ongelma on että se varallisuus mitä tässä maassa syntyy valuu jonnekin muiden taskuun. Kuten pressavaaleissa joku ehdokas sanoi, pitäisi puuttua globaaleihin talousrakenteisiin eli yksinkertaisesti puuttua veroparatiisien olemassa oloon jollain tapaa. Sinne ne meidän rahat kotoaa. Ihan turha piirtää kuntakarttoja jos tätä isoa kuviota ei hoideta samalla. Kokoomus ei sitä tee koska juuri heidän kannattajat osaa toimintatavat ja niistä hyötyy. Pitkä kommentti tuli mutta tärkee asia.
Kepulaisten rakensivat kymmenien vuosien hallintonsa aikana käsittämättömän suojatyöverkoston (= kunnat), joten tottakai se aiheuttaa hämminkiä kun varmat joogavirat ovat katoamassa. Hallitukselle tästä 10 pistettä.
Kuntien yhdistämisessä voi olla järkeä, suvut määräävät pikkukunnissa ja jos sukuja on tasaväkisesti samassa kunnassa, virat vastaavasti kasvaneet sukujen tasapuolisen kohtelun vuoksi. Löytyisikö tästä tai muusta säästöjä. Säästää pitänee, koska tukitarve lisääntyy muuten ja aluetukirahojen saaminen syrjäseuduillekin varmasti Suomen nopean velkaantumisen myötä vähenevät. Keksitään siis itse täällä, miten tulevaisuudesta selvitään, eikä luoteta Etelän ja EU:n suopeuteen taantuvia aluita kohtaan.
Maakuntajohtajalta asiallinen ja arkisen realistinen kannanotto maakuntaamme koskettavasta asiasta. Pauli on testannut itsensä Taivalkosken ja Pudasjärven kunnanjohtajana, hän tietää mitä on pitkät etäisyydet.
Ongelma on vain miten me työllistetään kaikkitietävät pikku kuntapolitikot.
Nimenomaan Oulunseudun suuruus tuo dynamiikkaa ja voimaa kasvuun ja kehitykseen.
Kuntauudistus pakottaa myös maakuntauudistukseen eli maakuntahallinon lakkauttamisen tarpeettomana. Uusi, uusi Ouluhan on melkein kuin nykyinen P-Pohjanmaan liitto. Harjukin on vielä sen verran nuori mies, että on ymmärrettävää, että päällimmäinen huoli näyttää olevan omasta pallista huolehtiminen.
Mihinkäs Harju ne kuntien ja Oulunkin veroeurot enimiltään meneekään, jonnekin perussote-osastolle !
Jos tämä kuntaehdotus vähentää byrokratiaa ja samojen asioiden tekemistä erikseen joka kunnassa niin silloin asia ei voi olla huono. Jos se samalla vähentää tarvetta kaiken maailman maakuntajohtajille niin hyvä sekin. Julkisen sektorin täytyy leikata kun ei meidän muitten maksamat verot millään riitä kaikille.
Tämä kunte-esitys on ihan hullu! Sillä saadaan ideologisella ajattelulla aikaan kilpailun loppuminen kuten kuntaministerikin sitä perustelu. Veroista, palveluista, elinkeinoista ja mistään ei enää tarvitse kilpaille, niin kustannukset voidaan nostaa niin ylös kuin mahdollista. Tehokkuudesta luovutaan poliittisin perustein ja asukkaat voidaan lypsaa kuiviin poliittisen eliitin elämän turvaaimiseksi. Neuvostoliitossa oli hyvä esimerkki vastaavasta toiminnasta missä ei kilpailua ole!
Kyllä kunta ja valtio työnjaossa peruspalvelujen tuottaminen on kunnan tärkein tehtävä. Kunnallinen itsehallinto toteutuu vaikka kuntia yhdistetäänkin ja alueen kehitttämistehtävä toteutuu varmaankin paremmin kun sekä resurssit että ,asiantuntijuus kasvavat.
Ällistyttävä kannanotto maakuntaJOHTAJALTA. Eikö hänen kuuluisi jo virkansa puolesta koota voimavaroja, eikä hajottaa.
Tämä uusi kuntaehdotus on täysin typerä. Uudet kunnat pitäisi aloittaa 2015 alusta siis 2 vuotta kunnallisvaalien jälkeen. Tuleeko sitten uudet vaalit vai suuret valtuustot. Käsittämätön sekamelska. Kykypuolue kokoomus on nyt täysi sekoomus.
Oikeasti koko hanke on ideologinen. Mutta kun kokoomuksella ei edes ole mitään ideologiaa, muuta kuin tuhota toimivat rakenteet. Maan talous yleensä menee jo vuodessa 1975 ja pian ollaankin kultaisella 1960-luvulla, noin taloudellisesti. Kaikki on tehty valtion velkaa kasvattamalla, mitään kasvua kokoomus ei saa aikaan. Taitaa tuottavan hyvinvointityön rakenteidenkin näkeminen tehdä pahaa kun pitää kaikki ajaa tuntemattomaan.