Lu­men­veis­to­ki­san veis­tok­set tu­hot­tiin Kär­sä­mäel­lä

Viime viikonvaihteessa Kärsämäellä järjestetyn Lumenveiston SM-kisojen veistokset on tuhottu. Suomen parhaiden lumiveistäjien 14 taideteoksen kimppuun käytiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Lumiveistoskisan veistosten tuhoajat tekivät kisapaikalle oman veistoksensa.

Kaikki veistokset kärsivät merkittäviä vaurioita ja yhtä, massiivista teosta oli jäljistä päätellen hajotettu lapiolla.

Lisäksi ilkivallan tekijät olivat tehneet oman taideteoksen yhdestä jäljellä olleesta veistämättömästä lumikuutiosta. Noin kolmen metrin korkuisesta kuutiosta oli veistetty isokokoinen fallos.

Kisan järjestäjän, Sydänmaankylän Kyläseuran Elina Vähätiiton mukaan tuhotyö on laajuutensa ja raskautensa takia vaatinut useamman tekijän työpanoksen.

Veistosten hajottamisen lisäksi alueella tehtiin muutenkin ilkivaltaa.

Vähätiiton mukaan vahingot nousevat huomattaviksi, sillä yksi teos on arviolta 5 000 euron arvoinen.

Asiasta on tehty rikosilmoitus. Tekijöistä on saatu jonkin verran havaintoja. Vinkit voi ilmoittaa Haapajärven poliisille puh. 071-8765538.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä