Lehmät kir­ma­si­vat ke­sä­lai­tu­mel­le Ni­va­las­sa - katso kuvat

Jaloittelulaitumen maa pölisi, mutta jo hieman etäämmältä löytyi vihreää, raikasta ruohoa Laulumaan tilan friisiläislehmien syödä.

Laitumelle meno sujui rauhallisesti.
Laitumelle meno sujui rauhallisesti.
Kuva: Liisa Lehto-Peippo

Jaloittelulaitumen maa pölisi, mutta jo hieman etäämmältä löytyi vihreää, raikasta ruohoa Laulumaan tilan friisiläislehmien syödä. 20 lehmää päästettiin eilen ensimmäisen kerran pitkän talven jälkeen ulos laitumelle Nivalassa torstaina.

Sää oli juuri sellainen kuin emäntä Ellevi Laulumaa oli toivonut: pilvipoutainen ja sopivan lämmin.

”Ei liikaa aurinkoa, sillä lehmien silmät häikäistyvät eikä liian kuumaa, koska lehmät läkähtyvät. Silloin ne tahtovat takaisin sisälle”, emäntä kertoo.

Laitumelle lasku sujui rauhallisesti, vaikka emännän kertoman mukaan sisällä navetassa lehmät meinasivat olla liiankin innoissaan ulos pääsystä.

Laulumaan lehmät päästetään ulkoilemaan kesällä muutamaksi iltapäivän tunniksi. Laitumella ne jaloittelevat ja saavat aurinkoa. Syönti ulkona on toissijaista, sillä niille annetaan sisätiloissa aiv-rehua.

Laidunkauden avajaisiin Laulumaan tilalle oli kutsuttu Järvikylän kyläkoulun noin 60 oppilasta. Tilaisuus oli ainut MTK Pohjois-Suomen liiton alueella.

Katso kuvia kuvagalleriasta!

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä