Mainos

Leena Palotie on merkittävin pohjoissuomalainen

Leena Palotie (1952–2010) oli yksi maailman tunnetuimmista molekyyligeneetikoista. Leena Palotie (1952–2010) oli yksi maailman tunnetuimmista molekyyligeneetikoista.
com.pic./Mauri Ratilainen
Pohjois-Suomi  18.8.2012 | Kaleva Muuta tekstin kokoa -+

Geenitutkija, akateemikko Leena Palotie on kaikkien aikojen merkittävin pohjoissuomalainen. Hän voitti ylivoimaisesti Kalevan aiheesta järjestämän lukijaäänestyksen.

Leena Palotie (1952–2010) oli yksi maailman tunnetuimmista molekyyligeneetikoista. Hän tutki monipuolisesti suomalaisten ainutlaatuista perimää ja onnistui ensimmäisenä selvittämään useiden perinnöllisten sairauksien geneettisen taustan.

Palotie hoiti useita merkittäviä tehtäviä kansainvälisissä ja kotimaisissa tutkimuslaitoksissa, ja hän osasi kansantajuistaa tutkimustuloksiaan menestyksekkäästi. Hän myös kasvatti uuden geenitutkijoiden sukupolven Suomessa ja Yhdysvalloissa.

Palotie sai äänestyksessä yli kaksi kertaa enemmän ääniä kuin kakkostilan jakaneet presidentit Kyösti Kallio ja Martti Ahtisaari.

Äänestyksessä sijat neljästä kuuteen menivät herätysliikkeen perustaja Lars Levi Laestadiukselle, runoilija Eino Leinolle sekä kirjailija Kalle Päätalolle.

Äänestyksessä annettiin kaikkiaan 378 ääntä sähköpostitse ja tekstiviestitse.

Merkittävimmän pohjoissuomalaisen henkilön nimi julkistettiin Pohjois-Suomen suurmessuilla Ouluhallissa lauantaina.

 

Eniten ääniä saaneet:

Nimi / Äänimäärä

1. Leena Palotie

2. Kyösti Kallio ja Martti Ahtisaari

4. Lars Levi Laestadius

5. Eino Leino

6. Kalle Päätalo

7. Armi Kuusela

8. Urho Kekkonen ja Mikael Granlund

Lue lisää 19.08.2012 Kalevasta.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

20/49 kommenttia

Kepuli
19.8.2012 12:19

Ihme, että pohjolan suurmies Paavo Väyrynen puuttui listalta.


paha moka
19.8.2012 08:12

Suurin yllätys oli äänten vähäisyys ja siten vähäinen mielenkiinto asiaan. Parempi olisi ollut jättää koko tulos julkistamatta. Kaleva olisi voinut reilusti myöntää ettei yleisön kiinnostus riittänyt.


udi
19.8.2012 02:52

En oo koskaan kuullutkaan tuollaisesta.


Valinta oikein, mutta...
18.8.2012 22:16

Hyvä valinta, mutta TAAS Kalevalta ajatusvirhe. Kirjoitetaan pohjoissuomalainen, kun tarkoitetaan pohjois-pohjanmaalainen tai kainuulainen. Lappi on oikea Pohjois-Suomi, Oulun lääni sijaitsee keskellä Suomea.


Kallu
19.8.2012 12:25

Olet väärässä. Pohjois-Suomella on perinteisesti tarkoitettu Oulun ja Lapin läänejä. Nykyisen hallnnollisen jaon mukaisesti Pohjois-Suomi käsittää Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun Ja Lapin maakunnat.


Hyvä
18.8.2012 19:24

Ehdottomasti oikea valinta. Se, joka ei tiedä kuka oli Leena Palotie, voi hävetä yleissivistystään.


puupää
18.8.2012 20:46

ja jos tietää, voi hävetä hänen tekemisiään..


KLASU
19.8.2012 00:52

Mitä sanot? Luepa siitä, mitä hän ehti tehdä. Voi olla, että vielä hyödyt hänen tutkimuksistaan.


LUUPÄÄ
19.8.2012 09:26

Ajatteleppa arvon puupää, että joskus tulevaisuudessa sairauksia voidaan ennalta ehkäistä, sekä hoitaa geenien muokkauksen avulla ja geenien toimintaa säätelemällä. Lepää rauhassa Leena, muistosi ja työsi tulee elämään ikuisesti.


Kuka
18.8.2012 17:01

Aivan outo nimi. Taasen Femakkojen orjanisoima juttu.


Hyvä Leena.
18.8.2012 16:51

Oikea valinta. Olen ylpeä tuloksesta. Palotie tullaan muistamaan vuosienkin päästä. Fundamentaalisia lahkolaisia (Laestadius) ei olisi saanut olla ollenkaan ehdolla tämäntyyppisessä listassa.


De facto
18.8.2012 18:53

Lastadius oli ruotsalainen pappi, jonka mukaan on nimetty evankelis-luterilaisen kirkon herätysliike lestadiolaisuus (ei mikään lahko). Papin työn lisäksi Laestadius oli kasvitieteilijä ja saamelaisen muinaisuskon tutkija. Hänen ruotsalaisuutensa ei estänyt häntä sijoittumista sadan suurimman suomalaisen joukkoon Ylen 2004 järjestämässä Suuret suomalaiset -äänestyksessä. Kallion olisi kuulunut ollut tuon listan merkittävin, kun UKK puuttui siitä.


örkki
19.8.2012 01:20

Mutta hän rajoitti sananvapautta.


oikein meni
18.8.2012 16:05

Erittäin hyvä valinta. Palotie ja Ahtisaari ovat listan ainoita, jotka ovat saaneet jotain kansainvälisesti merkittävää aikaan. Näistä parempi voitti. Laestadiuksen ja Granlundin läsnäolo listalla on naurettavaa.


Leevi
18.8.2012 15:47

Tätä Palotietä ei muista parin sadan vuoden kuluttua kukaan. LLL on sen sijaan kasvattanut merkitystään vuosi vuodelta. Historia on jo puhunut.


Kallu
18.8.2012 16:55

Mutta LLL ei ollut pohjoissuomalainen.


anna
18.8.2012 15:40

Leena Palotie on erinomainen valinta. Hänen saavutuksensa huikeita ja tunnetaan kansainvälisissäkin piireissä, esim. Yhdysvalloissa vaikuttanut. Suomalaisten olisi syytä olla ylpeitä tällaisista henkilöistä.


Orpo dosentti
18.8.2012 15:23

Ilmaveivikö on merkittävä saavutus? Aapo Heikkilä asialla.


Ajattelija Antsu
18.8.2012 15:17

Kyllä tuon alkupään järjestyksen ymmärtää, mutta mitä mitätön Granlund siellä tekee, yleensäkin koko kisassa. Antaahan se aika oudon kuvan pohjois-suomalaisista/oululaisista. Arvot on aika pahasti hukassa.


Kaleb
18.8.2012 15:23

Se, että esimerkiksi Granlund oli ehdokkaana, teki koko äänestyksestä vitsin.


Mainos
Mainos
Galleriat »|Pohjois-Suomi

Galleriat

Mainos
Uusimmat » | Pohjois-Suomi Down Up
Mainos
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös