Kylmä kevät jar­rut­ti ren­kaan­vaih­toa

Tänä keväänä nastarenkailla on ajeltu tavallista pidempään Oulun seudulla. Kevään karkea asfaltti kuluttaa renkaita nopeasti.

Osa autoilijoista ajaa yhä nastarenkailla.
Osa autoilijoista ajaa yhä nastarenkailla.
Kuva: Maiju Torvinen

Tänä keväänä nastarenkailla on ajeltu tavallista pidempään Oulun seudulla.  ”Aika viime tippaan jäänyt renkaanvaihto. Ensi viikolla varmaan tulee vaihdettua”, sanoo oululainen Ari Piironen.

”Kyllä nastat vähän ropisevat, mutta eipä tule joka päivä ajettua autoa.”

Kaleva teki keskiviikkona Raksilan markettien parkkipaikalla laskennan, jonka mukaan noin viidellä prosentilla autoilijoista on vielä nastarenkaat alla. Selvityksen otanta oli 200 autoa.

”Alkuviikosta vielä vaihdettiin renkaita”, sanoo myymälävastaava Ville Tikkanen rengasliike Point-S:stä.

Hän arvelee, että viileä sää ja ajoittaiset lumisateet ovat saaneet autoilijat varovaisiksi. Joinakin vuosina kesäkumeihin siirrytään jo pääsiäisenä.

Kevään karkea asfaltti kuluttaa renkaita nopeasti, sanoo Nokian Renkaiden teknisen asiakaspalvelun päällikkö Matti Morri.

Kulumistahti voi olla jopa moninkertainen verrattuna kesään, jolloin asfaltti on hioutunut sileämmäksi.

Kun kumi kuluu nastoja nopeammin, rengasmelu kasvaa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä