Kul­ta­kai­vok­sen ym­pä­ris­tö­pääl­lik­kö kiistää es­teel­li­syy­ten­sä

Raahen kultakaivoksen ympäristöpäällikkö Juha Koskela kiistää esteellisyytensä, kun hän päätti virkamiehenä kaivoksen luvista.

-
Kuva: Helge Murtovaara

Raahen kultakaivoksen ympäristöpäällikkö Juha Koskela kiistää esteellisyytensä, kun hän päätti virkamiehenä kaivoksen luvista. Perjantaina ilmestyvä Suomen Luonto kertoo, että Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa työskennellyt Koskela siirtyi Nordic Minesin kaivoksen palkkalistoille noin kaksi kuukautta sen jälkeen kun hän oli myöntänyt kaivokselle kaksi lupaa.

"Ne luvathan olivat ihan mitättömiä juttuja, rutiinilupia. Ne ovat muutaman sivun mittaisia lupia. Ne käytännössä myönnetään, jos joku niitä hakee", Koskela kommentoi STT:lle keskiviikkona.

Kyse oli lokakuussa 2010 päivätyistä kaivoksen energiatehokkuusselvityksen määräajan jatkamisluvasta sekä pohjarakenneratkaisun muuttamista koskevasta luvasta. Seuraavan vuoden tammikuussa Koskela jäi virkavapaalle ja aloitti työnsä Raahen Laivakankaan kaivoksella.

Kaksi viikkoa sitten Koskela kertoi Kalevalle, että hän teki viimeisiä Raahen kaivosta koskevia päätöksiä noin vuosi ennen siirtymistään ympäristöpäälliköksi.

Hän toimi aluehallintovirastossa lupa-asian esittelijänä, kun Nordic Mines sai kaivoksen vesitalous- ja ympäristöluvan vuonna 2009. Hän ei pidä tätäkään tapausta arveluttavana.

"Minulla ei ollut silloin hajuakaan siitä, että siirryn yhtiöön töihin. Eihän silloin ollut edes tietoa, tuleeko koko kaivosta."

Koskela on irtisanoutunut Nordic Minesin palveluksesta. Hän kertoo siirtyvänsä kesäkuussa töihin toiseen kaivosyhtiöön Pohjois-Suomessa. Koskela ei suostu paljastamaan uudesta työpaikastaan enempää, sillä kaivos ei ole vielä aloittanut toimintaansa.

Ilmoita asiavirheestä