KS: Otan­mäen kaivos ha­lu­taan avata uu­del­leen

Otanmäen suljettua kaivosta suunnitellaan avattavaksi uudelleen, kertoo Kainuun Sanomat.

Kellotorni muistuttaa vuonna 1985 suljetusta kaivoksesta. Kaivoksen ympärille rakennettiin kokonainen kaivoskylä. Arkistokuva.
Kellotorni muistuttaa vuonna 1985 suljetusta kaivoksesta. Kaivoksen ympärille rakennettiin kokonainen kaivoskylä. Arkistokuva.
Kuva: Eljas Sallmén

Otanmäen suljettua kaivosta suunnitellaan avattavaksi uudelleen, kertoo Kainuun Sanomat. Kaivos suljettiin vuonna 1985.

Kainuun Sanomien mukaan Vuorokas Oy tekee parhaillaan arviota mineraalivarannoista ja kaivoksen kannattavuudesta.

Suunnitelman mukaan kaivoksesta louhittaisiin vanadiinia, rautaa ja ilmeniittiä. Vanadiini oli myös suljetun tehtaan päätuote.

Kaivoksen uudelleen avaaminen kiinnostaa, koska esiintymä arvioidaan merkittäväksi ja metallien kysyntä on nyt kova.

"Otanmäessä on valmiina rautatie ja sähkölinjastot. Monista muista kaivoshankkeista jompi kumpi tai molemmat, energia ja kuljetusmahdollisuudet, puuttuvat", Vuorokas Oy:n toimitusjohtaja Jouko Jylänki sanoo Kainuun Sanomissa.

Alueella arvioidaan olevan mineraalivarantoja 40 miljoonaa tonnia.

Jylänki on esitellyt hanketta asiantuntijoille ja rahoittajille. Rakentaminen voisi alkaa lupabyrokratian jälkeen aikaisintaan vuonna 2017.

Ilmoita asiavirheestä