Oulun Energian Laanilan jätevoimalaitokseen päätyy edelleen sellaista jätettä, joka sinne ei kuulu.
Käyttöpäällikkö Markku Heinonen Oulun Jätehuollosta tähdentää sitä, että kun pakkaavat jäteautot hakevat omakotitalon portinpielestä tai taloyhtiön jätekatoksesta polttokelpoista jätettä, niin sen tulisi myös olla polttokelpoista.
Jätevoimalaitoksen kaupallisen toiminnan käynnistyminen ja muovin erilliskeräämisen päättyminen elokuun viimeisenä päivänä Oulun Jätehuollon alueella aiheuttaa muutoksia toivottavasti myös asiakkaiden käyttäytymisessä.
Raahen seudun jätehuoltoon tutustumassa käyneen Heinosen mukaan raahelaiset näyttävät unohtaneen, että Raahen kaatopaikka on suljettu ja jätteet kuljetetaan Ouluun.
”Nyt kannattaisi katsoa hyvinkin tarkkaan mitä sinne jäteastiaan laittaa, että ei nyt ihan pakoputkesta ja vaihdelaatikosta lähtien työnnetä sinne astiaan”, Heinonen muistuttaa.
Poltettavan jätteen hinta ei vuodenvaihteessa muutu, mutta jäteveron nousu korottaa muiden Ruskon jätekeskukseen kuljetettavien jätteiden hintaa. Jo senkin vuoksi lajittelu kannattaa tehdä jätteiden syntysijoilla kotitalouksissa.
Lue lisää 29.08.2012 Kalevasta.

Kommentit
Katsokaa peiliin: mitä te kaupasta kotiin kannatte, siitä jäteyhtiölle maksun maksatte.
Jos ostatte leikkeleet muovipakkauksissa, saatte muovia kotiinne. Kokeilkaapas palvelutiskiä. Ei kaupassa tarvis olla ku hyvä lihatiski ja siellä työväkeä. Mutta kun työ maksaa ni on kaupalle edullisempaa saada valmistajilta jo 150,170,200,250,300,500 grammaisia pakkauksia. Siinä sitä muovia tulee. Säilöntäkaasut kaupan päälle.
Tosiaan keksit ja pullat ja leivätkin myydään enimmältään muovissa. No, ei Suomen rajojen ulkopuolella leivottu leipä muuten säily. Ja kun kuluttaja tahtoo halpaa leipää suomalaisen työvoiman kustannuksella ni olisko reilumpaa toivoa maahan muuttajiksi muutama leipuri? Edes joka neljännen pitsa- ym paikan tilalle?
Paperipussit ja palvelutiskit kauppoihin takaisin. Ennen sai ostaa tomaatitkin paperipussiin. Lapsille paukuttelun ilo, myöhemmin hyvä sytyke. Nykyaikaan varmaankin biojakeen kierrätyspussiksi.
Muovi voi olla näennäishygienistä, mutta moniko meistä makkarasiivunostajista ajattelee että enenmmän on moisella pakkauksella käpälöijiä kuin tiskistä ostettulla jota käsittelevät vain myyjä,ostaja sekä kassa?
Halutaan kauppoihin paperipussit ja palvelevat tiskit takaisin. Muovin kierrätysongelmien hinnalla saadaan tuettua työllisyyttä.
Yksi astia pihalla, joka tyhjennetään joka toinen viikko. Hinta taloudelle sama riippumatta siitä onko astia tyhjä vai täynnä. Sen verran lajittelen, että pahvit ja lasit menee eri paikkaan.
Aika erikoista, että jätteenpolttolaitoksella ei olla varauduttu kaikkeen mahdolliseen jätteeseen. Sen tietää, että toista sataa tuhatta ihmistä laittaa tavaroita roskiin, on tuloksessakin eroja.
Sen verran korjaan tuohon, että hinta ei ole sama täydelle ja tyhjälle astialle. Täysin tyhjästä astiasta ei veloiteta jätteenkäsittelymaksua, pelkästään käyntimaksu. Näin ainakin yrityksessä, jossa itse työskentelen ja edellyttäen sitä, että roskakuski hoitaa työnsä oikein ja merkitsee astian tyhjäksi tietokantaan.
Eipä ole tullut yhtään mitään infoa jäteasioista ainakaan tänne n.40 km Oulusta, sama firma hakee roskat ku ennenkin ja Laanilaan varmaan vie. Parempi se muovi polttaa laitoksessa ku savuttaa omalla pihalla tai saunan pesässä. Varmaan palaa puhtaammin tuolla...
Typerää väittää, että hinnat nousee, eihän se niin mene. Kaikki ääliöt polttaa omassa pesässä jotain tai laittaa kaikki vaaralliset jätteet polttoon. IHMINEN ON TYHMÄ, se on todettu niin monesti.
On oikeesti pölijiä ihmisiä että pitäs teille maksaa omasta jätteestänne. Suomen laki määrää kustantamaan itse omat jätteet ja piste. Kyse on vain uudenlaisesta jätteenKÄSITTELYTAVASTA.
En taatusti laita muovia roska astiaan. Täyttyy päivässä, kun keksipakettikin on 3 erilaisessa muoviformussa. Siis poltan kaiken palavan saunan pesässä. Voin kyllä myydä sitä OE:lle.
Elä polta muovia elä. Mennee se piippu turhan nopeasti uusiksi ko rappeutuu huuruissa. Jätä muovit suosiolla roskavirmoille.
Tulen laittamaan kaikki auton akuista lähtien polttokeloisen jätteen sekaan, koska jätemaksuni tulevat nousemaan muovin keräyksen päätyttyä
Minulle ei makseta siitä että lajittelisin niin silloin en lajittele. Meillä tulee jätemaksut nousemaan kun muovin erilliskeräyspisteet poistuu. Olen muutaman kerran polttanut jätesäkillisen muoveja takapihalla, eikä ole tarvinnut niitä roskiin kuskata. Ensivuoden alussa tulee jätemaksut edelleen nousemaan ja Oulun Energian tulos nousemaan kun heille maksetaan jätteiden tuonnista ja ulospäin myydystä energiasta
Esim OKT asujalle kallista. Roska-astian tyhjennys väliä lisättävä sillä muovijäte vie hirveästi tilaa. Ehdottomasti pitäisi muovinkeräys jatkua.!
Joo meilläkin 4 viikon välein tyhjennys vaikka 2 vaippaikäistä asuu samassa taloudessa.. Olemme tehneet isoja säästöjä viemällä muovit muovin keräykseen. (ja niille jotka alkavat tietenkin marisemaan siitä, että käytetään kertakäyttövaippoja.. kestojen käyttöön ei ole voimavaroja)
Maksan siitä että jätteeni häipyy määräajoin kontista. Muuta en ole sopinut.
Niin lajtteluinto meni muovin ja suuremman jätekuljetuslaskun mukana. Ois varmaan kannattanu laittaa sinne jonkinlainen seulonta systeemi, kun nyt jokin jätteen seassa ollut pellin pala pääsee pysäyttämään koko polttolaitoksen, jotta se saadaan pois kuljettimelta. Karkea seulonta ja magneetti repimään säilykepurkit pois seasta ennen polttoa olisi pitänyt kuulua laitoksen toimitukseen. Sitten sitä SEKAjätettä olis voitu polttaa.
Miksi meidän taloyhtiössä on edelleen oranssi energiajäte-astia ja harmaa sekajäte-astia,eri auto tyhjentää astiat..mikä järki tässä on??
Oranssiin energia-astiaan laitettua poltettavaa jätettä ei viedä suoraan Kemiran ekovoimalaitokselle eli sitä voidaan polttaa muissakin laitoksissa toisin kuin sekajätettä. Tulevaisuudessa energiajaeastiat tulevat varmaan poistumaan, mutta toistaiseksi mennään näin. Ja taloyhtiölle energiajakeen tyhjennysmaksut ovat halvempia kuin sekajätteen, tämä kannattaa muistaa lajitellessa.
Minä laitan edelleen lasipullot ja peltipurit sekajätteeseen.
Itselle kävi kuin Oulun kaupungille, kierrätys on taloudellisesti kannattamatonta toimintaa
eli kaikki samaan astiaan.
Ei tämä tule toimimaan, ellei jätteiden lajittelu polttokelpoiseen ja sekajätteeseen tule asukkaile kannattavaksi. Polttokelpoisen jätteen poisvienti pitää olla selvästi edullisempaa kuin sekajätteen. Asukkaalle pitää olla reilu hyöty siitä, että hän hommaa kaksi jätepönttöä ja rupeaa lajittelemaan jätteensä. Aika moinen joukko oli niitä, jotka vastustivat jätteenpolttolaitoksen rakentamista, ja jos siitä tulee nyt vielä ylimääräisiä kustannuksia esim. tihentyneen tyhjennysvälin takia, niin jajittelu loppuu ja kaikki kipataan samaan SEKAjäteastiaan.
No kun se sekajäte ON sitä polttokelpoista jätettä...eli nimenomaan sekajäte menee polttoon. Kahta astiaa ei tarvita. Vaihdat vaan tarran. Ilman tarraakin sun sekajäte menee Laanilaan eli turhaa meuhkaa...