Kon­tio­la oli päät­tä­mäs­sä Nova Groupin ton­tis­ta

Keskustan kehittämispäällikkö Lasse Kontiola oli viime syksynä päättämässä Rovaniemen kaupunginvaltuustossa asemakaavamuutoksesta, jolla tehtiin mahdolliseksi moottorikelkkatehtaan tontin myynti Nova Group Oy:lle ja Nova Kiinteistökehitys Oy:lle. Kontiolalla oli tilinkäyttöoikeudet Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistyksessä, jonka suuri rahoittaja on ollut Nova Group.

Keskustan kehittämispäällikkö Lasse Kontiola oli viime syksynä päättämässä Rovaniemen kaupunginvaltuustossa asemakaavamuutoksesta, jolla tehtiin mahdolliseksi moottorikelkkatehtaan tontin myynti Nova Group Oy:lle ja Nova Kiinteistökehitys Oy:lle.

Kontiolalla oli tilinkäyttöoikeudet Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistyksessä, jonka suuri rahoittaja on ollut Nova Group.

Samassa kokouksessa valtuuston yksimielisen päätöksen takana oli myös kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Ruotsalainen, jolta nyt vaaditaan selvitystä osuudestaan Nova Groupin tonttikauppaan. Kontiola sen enempää kuin Ruotsalainenkaan eivät jäävänneet itseään tätä asiaa käsiteltäessä.

Ruotsalainen on perustellut osallistumistaan päätöksentekoon sillä, ettei hän tiennyt Nova Groupin olleen hänelle vaalirahaa antaneen yhdistyksen takana. Sairauslomalla yhä edelleen oleva Kontiola ei ollut maanantaisessa kaupunginvaltuuston kokouksessa, eikä häntä tavoitettu puhelimitsekaan.

Rovaniemelle ulottuvassa vaalirahajupakassa uusin käänne oli maanantaina, kun 29 kaupunginvaltuutettua pyysi perusteellista selvitystä Ruotsalaisen osuudesta tonttikauppaan.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä