Kittilässä varaudutaan Ounasjoen tulvahuippuun. Kovimpia virtaamia odotetaan tuoreimman ennusteen mukaan maanantaiksi.
Insinööri Timo Alaraudanjoki Lapin ely-keskuksesta kertoo, että vesi on nousussa vielä Kittilän yläpuolisissa vesissäkin.
”Tilanne on kriittisin Kittilässä, koska siellä on paljon asutusta, joka on tulviin nähden liian matalalla. Jos jossain, niin siellä vahinkoja syntyy.”
Kittilän palopäällikkö Jorma Ojala kertoo, että vesi nousi Kittilässä lauantaipäivän aikana 15 senttiä ja Sirkassa 25 senttiä. Vesi saa nousta vielä reilut puoli metriä ennen kuin se alkaa aiheuttaa vahinkoja.
Ojala kertoo, ettei vesi ole vielä saartanut taloja, mutta mökkipihoissa on syytä jo varautua tulviin. ”Tänään juuri katsoin erään loma-asunnon pihalla olevaa autoa. Jos vesi vielä nousee niin se ui. Vielä vesi ei ollut kuitenkaan mennyt autoon sisälle."
Isoja teitä vesi ei ole vielä katkaissut. Kittilän ja Sodankylän välinen tie on kuitenkin tulvauhan alla, jos ennustettu huippu toteutuu.
Alaraudanjoen mukaan Kittilän keskustassa on varauduttu tulvaan korottamalla penkereitä ja lisäämällä kalustoa, kuten säkityslaitteita, ajoneuvoja ja pumppuja.
Ojalan mukaan tulvaennuste elää koko ajan. ”Nyt ollaan säiden armoilla. Yöpakkanen auttaisi asiaa.”
Pohjoisen joissa tulva on pahimmillaan juuri Ounasjotella. Ivalojoen tulvat näyttävät sen sijaan olevan jo rauhoittumaan päin.