Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piiri vahvisti lauantaina ehdokkaat ensi kevään eduskuntavaaleihin. Ehdokasvalinnat tehtiin ylimääräisessä piirikokouksessa Kempeleessä.
Ehdokkaiksi valittiin Iijokilaaksosta Niilo Keränen ja Ulla Parviainen. Oulujokilaakson ehdokkaat ovat kansanedustajat Juha Sipilä ja Tapani Tölli.
Oulusta ehdolle asettuvat Riikka Moilanen, Matias Ojalehto, Eeva-Maria Parkkinen, Mirja Vehkaperä ja europarlamentissa tämän vuoden vaaleissa pudonnut Hannu Takkula.
Siika-Pyhäjokilaakson ehdokkaat ovat Matti Leiviskä, Hanna-Leena Mattila ja Antti Rantakangas.
Kalajokilaakson kolme ehdokasta ovat Eija Nivala, Juha Pylväs ja Jarmo Vuolteenaho.
Piirikokous vaatii satsausta bioenergiaan
Piirikokous otti kokouksessaan kantaa Suomen huoltovarmuuden turvaamiseksi.
Kannanoton mukaan Suomen tulisi panostaa hajautettuun energiantuotantoon ja bioenergiaan.
"Bioenergia saadaan liikkeelle vain uudistamalla energiaverotusta sellaiseksi, että se kannustaa kotimaisen puun, turpeen ja muun bioenergian käyttöön kivihiilen sijasta", piirikokous linjaa.
Kannanotossa Ukrainan kriisin vaikutusten kuvataan jo nyt olevan suuremmat kuin aluksi ajateltiin. Äkillisesti tulleet tulonmenetykset ovat ajamassa maanviljelijät, kuljetusyrittäjät ja elintarviketeollisuuden vaikeuksiin.
"Piirikokous vaatii, että Suomen on päästävä niiden maiden joukkoon, joiden maataloustuottajille ja elintarvikesektorille maksetaan EU:n varoista kompensaatiota vientitulojen menetyksistä", kannanotossa sanotaan.