Kemin lu­mi­lin­na juh­lis­taa sar­ja­ku­vaa

Sarjakuvat ohjaavat Kemin lumilinnan jää- ja lumenveistosuunnittelua tänä vuonna. Tammikuun lopulla avattava lumilinna juhlistaa 100 vuotta täyttävää suomalaista sarjakuvaa sekä 30-vuotisjuhliaan viettäviä Kemin sarjakuvapäiviä.

Sarjakuvat ohjaavat Kemin lumilinnan jää- ja lumenveistosuunnittelua tänä vuonna. Tammikuun lopulla avattava lumilinna juhlistaa 100 vuotta täyttävää suomalaista sarjakuvaa sekä 30-vuotisjuhliaan viettäviä Kemin sarjakuvapäiviä.

Ympäri linnaa on esillä kotimaisia ja kansainvälisiä sarjakuvahahmoja. Alueella toimivassa linnantuvassa voi tutustua Supersankarit-sarjakuvanäyttelyyn.

Sarjakuvateeman lisäksi linnasta löytyvät perinteiset houkuttimet, lumihotelli sekä -kappeli. Lumikappelissa on vihitty vuosittain keskimäärin 15 paria avioliittoon.

Lumilinnan pinta-ala on kaikkiaan noin 5?300 neliötä. Se nielee lunta arviolta 21?000 kuutiota, joka vastaa noin 2?100:aa kuorma-auton lastia. Pöytiin ja jääveistoksiin tarvitaan jäätä Perämerestä yli 200 kuutiota.

Kemin sisäsatamaan rakennettavan lumilinnan rakentamisvalmistelut päästiin aloittamaan ennätyksellisen ajoissa, jo joulukuun alussa. Myös viime vuonna työt saatiin hyvissä ajoin alkuun, mutta sitä edeltäneinä parina vuotena töihin päästiin leutojen säiden takia aivan viime tipassa. Vuonna 2008 kirjattiinkin nopeusennätys,sillä linna nousi 24 päivässä.

Linnan avajaisia juhlitaan tammikuun 29. päivä. Jos säät sallivat, linna on avoinna huhtikuun alkupuolelle.

Muutkin oivalsivat

Kemin linnan imussa lumirakentaminen on yleistynyt muuallakin Lapissa. Tosin kunnia ainakin lumihotelli-ideasta lienee annettava ruotsalaisille, sillä vanhin ja perinteikkäin hotelli nousee joka talvi Ruotsin Jukkasjärvelle.

Joka tapauksessa Lappiin kasataan tänä talvena ainakin kolme neljä pienempää lumihotellia, joista jokainen yrittää houkutella asiakkaita omien erikoisuuksiensa avulla.

Esimerkiksi Levin Luvattumaa tarjoaa eritoten hääpareille lumisviittiä, jossa hotellin kappelissa vihitty pari voi viettää hääyönsä lämmitettävässä vesisängyssä ja satiinilakanoissa. Yrittäjä Lea Jussilan mukaan yöstä joutuu maksamaan 300--400 euroa.

Hotelliin tulee 40 vuodepaikkaa, ja huoneet teemoittuvat eri aihein. Jääveistoksista vastaavat Kiinan Harbinista tulleet ammattilaiset, jotka huolehtivat myös Levin hiihtokeskukseen nousseen jäämaailman Iciumin annista.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä