Kemin kaksoismurha tehtiin ampuma-aseella. Rikosylikomisario Hannu Turunen vahvistaa, että molemmat uhrit on surmattu ampumalla.
Turusen mukaan ammuttu nainen oli tekijän entinen aviopuoliso.
Toinen uhri, vuonna 1960 syntynyt mies, oli ulkomaalainen. Turunen ei esitutkinnan tässä vaiheessa kerro mistä maasta hän oli kotoisin.
Kemin Vilmilässä sijaitsevasta yksityisasunnosta löytyi mies ja nainen surmattuina tiistai-iltana. Rikoksesta epäillään vuonna 1949 syntynyttä kemiläistä miestä, joka on vangittuna Luulajassa Ruotsissa.
Mies vangittiin poissaolevana keskiviikkona. Turusen mukaan luovutusmenettely miehen saamiseksi Suomeen kestää yleensä muutamia päiviä.
Tapausta tutkitaan kahtena murhana.
Turunen ei vahvista Norrbottens Kuriren -verkkolehden tietoja, joiden mukaan mies kertoi itse teosta huoltoasemalla Töressä.