Kaksi al­tis­tui rik­ki­di­ok­si­dil­le Metsä Fibren teh­taal­la Kemissä

Kaksi työntekijää altistui rikkidioksidille Kemissä Metsä Fibren Pajusaaren tehtaalla.

Kaksi työntekijää altistui rikkidioksidille Kemissä Metsä Fibren Pajusaaren tehtaalla.

Altistuneet ihmiset olivat tehtaan työntekijöitä. Rikkidioksidia pääsi vuotamaan neljän aikaan maanantai-iltapäivänä sattuneen venttiilirikon seurauksena.

Molemmat altistuneet työntekijät menivät sairaalaan tarkistettavaksi.

Pelastuslaitos sai vaarallisen aineen hälytyksen puoli viiden aikaan maanantai-iltapäivänä.

Palomestari Lauri Mannisen mukaan suoja-alue ulottui aluksi tehtaan porttien ulkopuolelle, mutta rajautui nopeasti tehdasalueelle.

”Tuulen suunta piti pitoisuudet alhaisina porttien ulkopuolella, eikä tilanteesta ollut vaaraa muualla.”

Mannisen mukaan pelastuslaitos varmisti tilanteen kemikaalisukeltamalla. Pelastuslaitos purki suoja-alueet ja poistui muutaman tunnin kuluttua paikan päältä.

Työntekijät evakuoitiin kaasuvuodon seurauksena tehdasalueella.

”He menivät tuotantotiloissa oleviin tiiviisiin kaasusuojahuoneisiin”, tuotantopäällikkö Tomi Seppä sanoo.

Sepän mukaan vuodon aikaan tehtaalla oli kymmeniä työntekijöitä. Vuoto ei vaikuta Sepän mukaan tehtaan tuotantoon. Vuoto saatiin nopeasti tukittua.

Tehtaalla on ohjeistettu työntekijöitä hakeutumaan tarkistettavaksi, jos heillä ilmenee oireita.

Rikkidioksidi on väritön ja syövyttävä kaasu, joka aiheuttaa ihmiselle fyysisiä oireita kuten yskää, nuhaa, hengenahdistusta ja keuhkoputkien supistumista.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä