Kaivosten ympäristöasiat nousevat ensimmäisten joukossa esille meneillään olevassa ympäristönsuojelulain uudistuksessa.
Iso lakiuudistus on jaettu useisiin vaiheisiin, joista kiireellisimpiä on teollisuuspäästödirektiivin uusiminen, kertoo kansliapäällikkö Hannele Pokka ympäristöministeriöstä.
”Teollisuudelta vaaditaan EU-säännösten mukaan parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa, ja kaivoksiltahan tällaista ei ole vaadittu”, Pokka kertoo.
”Sitä, pitäisikö vesipäästöjen osalta vaatia enemmän kuin nyt, on kysymys, jota pitäisi nyt miettiä”, Pokka pohtii yhtä esimerkkiä.
Toinen kiireellinen asia on valvontaohjeen päivittäminen.
”Oltaisiin kyllä sitä mieltä, että perinteisestä suomalaisesta tyylistä pitäisi valvonnassa siirtyä vähän kireämpään”, Pokka taustoittaa työryhmän ajatuksia.
Suomalaisella tyylillä Pokka tarkoittaa sitä, että valvontaviranomainen käy yrityksessä katsomassa, toimiiko se lupaehtojen mukaan, ja jos havaitaan ongelmia, näitä pyritään neuvottelemalla ja keskustelemalla ohjaamaan.
”Pitäisikö ympäristövalvojien käyttää nopeammin järeämpiä keinoja, jos näyttää, että luvanhaltija yrittää vitkutella ja hankkia aikaa, eikä tee asioita riittävän nopeasti”, Hannele Pokka miettii.