Armeijan henkilökunnan kielenkäyttöön joudutaan puuttumaan vain harvoin, kertoo eversti Asko Muhonen Kainuun prikaatista. Muhosen käsityksen mukaan kielenkäyttö armeijassa on siistiytynyt huomattavasti viime vuosien aikana.
Ilta-Sanomat uutisoi maanantaina, että Kainuun prikaatin aliupseeri olisi oppitunnin aikana kutsunut homoutta sairaudeksi, joka lähtee hakkaamalla.
Tutkinta aliupseerin sanomisista aloitettiin Kainuun prikaatissa maanantaina, ja se saattaa kestää päiviä tai viikkoja. Muhonen ei ota kantaa, millaiseen rikkeeseen aliupseeri on mahdollisesti syyllistynyt.
Vielä ei tiedetä, jatkaako aliupseeri työssään tutkinnan aikana.
Muhosen mukaan armeijan yleisohjeistus on, että kielenkäytön tulee olla asiallista eikä mitään ryhmiä saa väheksyä.
– Turha letkauttelu tai kiroilu ei kuulu nykyajan sotilaskoulutukseen. Jos tapaus pitää paikkansa, on tapahtunut selkeä virhe ja toimittu ohjeiden vastaisesti, Muhonen totesi STT:lle.