"Ei sellaisilla summilla Kainuun opettajankoulutuksen tulevaisuutta varmisteta. Lahjoituksen määrä pitäisi olla luokkaa 30 miljoonaa", sanoo yliopiston rehtori Lauri Lajunen.
Yliopisto kerää lisärahoituksekseen rahoitustaan varten pääomarahastoa, jonka tuotto voidaan käyttää, itse pääomaa ei käytetä toimintaan. Tällä viikolla nousi jupakka, että Oulun yliopistolle ei kelpaa lahjaraha. Kainuulaiset tiedotusvälineet kertoivat, että Kajaanin kaupunki ja Kainuun liitto olisivat tarjoamassa yliopistolle lahjoituksia sillä ehdolla, että ne käytettäisiin Kajaanin yksikön pelastamiseksi.
Lajunen vastasi, että tällaisia mahdollisia lahjoituksia ei voi ottaa vastaan ennen kuin päätös Kajaanin opettajankoulutusyksiköstä on tehty. Oulun yliopisto ei ole ainakaan vielä saanut yhtään Kajaaniin liittyvää lahjoitustarjousta.

Kommentoi
Lajusen esittämällä 30 miljoonalla siis saisi 1,5 - 2,1 miljoonaa euroa vuodessa. Koko kasvatustieteen tiedekunnan lisätarve on 1,5 milj./v. Kajaanissa se on vain murto-osa tästä (30-40%). Miksi Lajunen haluaa Kajaanin maksavan koko tiedekunnan!
Turha kommentointi Lajuselta. Eihän mikään taho Kainuusta ole lahjoituksia esittänyt (näin artikkelistakin selviää):
Pula lastentarhaopettajista on aivan eri asia kuin luokanopettajien liikatarjonta. Lastentarhaopettajia on tarvittu lisää mm. lainsäädännöllisistä syistä (mm. subjektiivinen päivähoito-oikeus, ryhmäkokomääräykset, ym.). Luokanopettajien tarve sen sijaan on vähentynyt ja tulee edelleen vähenemään mm. koulujen lakkauttamisten ja ryhmäkokojen suurentamisten vuoksi. Oulusta on tullut, ja tulee laadukkaita opettajia. Heillä on mm. huomattavasta laajemmat mahdollisuudet sivuaineopiskeluun kuin Kajaanissa. Opettajainkoulutus tarvitsee tulevaisuudessa yhä enemmän laaja-alaisuutta ja poikkitieteellisyyttä. Siksikin pienet erilliset yksiköt eivät voi vastata tulevaisuuden haasteisiin. Ja ei Kajaanin tule Oulun rahoja käyttää siihen, että se kouluttaa opettajia pääkaupunki seudulle.
Säätiön kassassa on noin 3 miljoonaa! Yliopiston tavoite oli 20 000 000 euroa. Onkohan Laurin laskukone markka-ajassa? Kainuusta 30 ..... Haloo! Ainakin Osuuspankki on tehnyt lahjoituksen Kainuusta (googlen kertomaa). Nyt pitää hallituksen ottaa tämä asia haltuun ennen kuin mopo karkaa Perämerelle.
Ei ole kauaa, kun varhaiskasvatus siirrettiin Ouluun Kajaanista ja kappas! Yllättäen nyt on pula lastentarhaopettajista... Ja eiköhän se Oulun yliopiston toiminta säily korkeatasoisena, vaikka Kajaanin yksikkö olisi toiminnassa - sieltähän ne laadukkaat opettajat tulevat!
Kainuu on pieni maakunta. Ei se tarvitse omaa opettajakoulutusta. Hyvänen aika sentään — muutama köyhä kunta, joissa syntyvyys vähäistä. Kouluja on lakkautettu kovaa kyytiä. Oulusta tulee aivan riittävästi opettajia ja liikaakin. Luokanopettajan virkoja ei ole avoinna koko Pohjois-Suomessa! Jos joku harva on ollut, niin virkaan hakijoita jopa yli sata. Kajaanista on valmistunut hyviä opettajia, mutta he ovat joutuneet lähtemään lähinnä Helsingin seudulle. Ei Oulun yliopiston varoilla ole syytä kouluttaa Etelä-Suomeen opettajia. Kyllä kaikkien (myös Kainuun) etu on, että saisimme säilytettyä Oulun yliopiston toiminnan Oulussa korkeatasoisena
Pienet filiaalit ja amk:t ovat lakkautuslistalla. Mitä nopeammin tämän tajuaa sen parempi.
No pienestähän se on aloitettava. Ei voi ymmärtää päättäjiä, tälläkään kertaa.