Mainos

Kainuulaiset bongaavat arvokiviä

Aita täynnä kiviä. Suomussalmen Karhulanvaaran vanha kiviaita sisältää monenlaisia kivinäytteitä. Aita täynnä kiviä. Suomussalmen Karhulanvaaran vanha kiviaita sisältää monenlaisia kivinäytteitä.
Kirsi Haapea
Pohjois-Suomi  2.6.2005 | Kirsi Haapea Muuta tekstin kokoa -+
Kansannäyte on monen kaivoksen alku, esimerkiksi Kemin, Outokummun, Vihannin, Pyhäsalmen ja Mustavaaran kaivosten. Nyrkin kokoisia kivinäytteitä kuulutetaan Kainuussa nyt kivikilpailulla. Kilpailun toteuttavat Kainuun maakunta, Suomussalmella toimiva vuolukivialan koulutushanke sekä Geologian tutkimuskeskus.

Geologian tutkimuskeskus saa vuosittain noin 6 000 kivinäytettä. Aktiivisimpia kansannäytteiden lähettäjiä ovat tuhatkunta kivibongaria, joiden silmä on harjaantunut huomaamaan arvokkaat kivet maastossa. Kivibongareiksi kaivataan lisää nuoria ja naisia.

Kainuun kivikisa kestää kesäkuun alusta syyskuun loppuun. Kainuun alueelta löydetyt malmi- ja mineraalinäytteet sekä rakennus- ja korukivinäytteet kelpaavat. Kilpailun aikana Kainuun kunnissa Kajaania lukuunottamatta pidetään koulutustilaisuuksia, joissa otetaan vastaan kivinäytteitä.

Kansannäytteet voi postittaa ilmaiseksi GTK:n Kansannäytetoimistoon Kuopioon. Kansannäytteiden vastaanotto on keskitetty Kuopioon, enää ei toimintaa ole Rovaniemellä.

Kilpailunäytteet tutkitaan laboratoriossa ja lähettäjälle kerrotaan tutkimusten tulos. Jos näyte johtaa jatkotutkimuksiin, löytäjän on näytettävä löytöpaikka. Pääpalkinto on 3 000 euroa.

Pienen kivinäytteen ottaminen kuuluu jokamiehenoikeuteen.



Koululuokat
kiviretkille


Kivikilpailussa on myös koululaisosa. GTK:n kansannäytetoiminnasta vastaava Jari Nenonen sanoi kivikisan avauksessa, että nuorten mukaan saamiseksi kilpailu kohdistetaan myös kouluille.

Tieto kivikisasta meni kouluille ennen kesäloman alkua, ja koulun alettua elokuussa on aikaa käydä luokittainkin kiviretkellä.

Kivialan koulutushanke laatii kouluille opetusaineistoa kivistä.

Tekeillä on näytekokoelmat Kainuun kivistä ja maakunnallinen kiviaapinen, hankkeen vetäjä Mikko Turunen kertoi.

Suomussalmen kunnanjohtaja Timo Säkkisen mielestä Kainuusta voi kehittyä kivimaakunta.

Kainuusta löytyy rakennuskiviä Ristijärven harmaasta Suomussalmen mustaan, liuskeita, teollisuusmineraaleja, ja malmikaivoskin voi tulla uudelleen Otanmäen lakattua. Kivivaroja on Säkkisen mielestä aika ruveta hyödyntämään.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Mainos
Mainos
Galleriat »|Pohjois-Suomi

Galleriat

Mainos
Uusimmat » | Pohjois-Suomi Down Up
Mainos
stats-image
Takaisin ylös